Häpeäpaalu (J. M. Coetzee)

Ja se hieman ärsyttää minua.

Coetzee. Tartuin hänen kirjaansa siksi, että kirjailija on palkittu Nobelin kirjallisuuspalkinnolla. Se on elämäntyöstä annettava palkinto, mutta en tiennyt sitä vielä silloin, kun kirja lähti mukaani. Halusin lukea kirjan nähdäkseni, olisinko palkinnon myöntäjätahon kanssa sammalla linjalla.
Oikeastaan halusin olla eri mieltä. Ja hykertelinkin tyytyväisyyttä saadessani kokea lukuelämyksen pitkästyttävänä, ja kokiessani sen teemat halpamaisella tavalla laskelmoiduiksi enemmänkin kirjailijan halusta herättää keskustelua ja saada nimeä, kuin tuottaa taideteos joka syntyisi siksi, ettei sitä enää mitenkään voinut pidätellä.
Tuosta kirjasta ei paistanut kirjailijan pyyteetön intohimo, eikä se siksi lunastanut minun pyyteetöntä suosiotani.
Mutta kuten sanottua – se toimi sittenkin.

Kirja kertoo valkoisesta etelä-afrikkalaisesta kirjallisuuden professorista ja hänen suhteestaan mustaan opiskelijaan. Tai tuolla tarinalla kirja käynnistetään. Sen teemoina esiintyvät prostituutio, lesbous, raiskaus, raskaudenkeskeytys, valkoisten ja mustien suhteet paitsi Etelä-Afrikassa, myös rotujenväliset tasa-arvokysymykset yleensä, naisten ja miesten välinen tasa-arvo, pettäminen, valta (yhteiskunnallisen aseman/rodun/iän/sukupuolen eri yksilöille toisistaan poikkeavia oikeuksia määrittävänä tekijänä), väkivalta ja monet muut rinnakkain ja limittäin.

Luin wikipediasta kirjailijan olevan näkyvä toimija rotuerottelun vastustajana: ja siitä huolimatta hän kirjoittaa kirjan, jossa nimenomaan punaisella alleviivataan rotukysymyksiä ja rinnakkaiselon haastavuutta. Omasta näkökulmastani moinen alleviivaaminen ei edistä roturajojen häviämistä, vaan korostaa rajaa, ja että kirja, jossa erottelua ei ole, muokkaa ihmisten mielikuvia ja odotuksia kohti roturajattomampaa maailmaa. Olin siis ihmeissäni. Se Etelä-Afrikka, jossa itse vierailin keväällä 2011, ei mielestäni tarvinnut tuon kaltaisia rotujenvälisiä konflikteja esiintuovia kirjoja, vaan toivoatuovia kuvauksia siitä, että yhteiselokin voi olla mahdollisuus.

Mutta en tullut ajatelleeksi sitä, että kirja ei kuvannut ehkä vuotta 2012 jolloin se julkaistiin, vaan aivan apartheidin jälkeistä aikaa. Ja että Etelä-Afrikassa asiat eivät ole vielä niin hyvin, etteikö rotukysymyksiä olisi tarpeen nostella vielä pöydälle tuohonkin tapaan. Mutta en silti tiedä, vaikuttaako kirja nuoreen, apartheidin jälkeen kasvaneeseen etelä-afrikkalaisnuoreen rotuennakkoluuloja ja roturajoja vahvistaen vai häivyttäen.

Kirjan herättämät kysymykset laittoivat minut itse itseäni vastaan: olenko muka sitä mieltä, että asioista vaikeneminen hävittää ongelman? En todellakaan. Miksi sitten en pitänyt siitä, että kirja nostaa esiin rotujen välisiä ongelmia?
Dojoing.
Seuraava kirja…

2 kommenttia:

  1. Yritin tätä kommentoida, mutta jotain häikkää, yritän uudelleen. Suosittelen elokuvaa Häpeäpaalu, pääosassa John Malkovic. En ole lukenut tätä, mutta olen myöhäisherännäinen Coetzeen fani. Hänen kirjoissaan on juuri tuo häiritsevä epäkorrektius joka jää nikertämään päähän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itseasiassa mullaki on moneen kertaan käsi jo nykiny kirjastossa kohti muita Coetzeen kirjoja. Vaikka tämä Häpeäpaalu ei ollu lukukokemuksena järin positiivinen, ni se johtu silti pääosin kirjan teemoista, joita adjektiivi "epäkorrekti" kuvaa kyllä erinomaisesti. Kaikkea ikävää ja vähän hankalaa oli sinne menty tunkemaan, mutta se jos joku on rohkeeta ja ansiokasta nyt ku asiaa uuestaan ajattelee.
      Pitääpä kattoa tuo elokuva jos tulee vastaan!

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.