Ihmeellinen mieli (Kristine Barnett)


Kristine Barnettin kirja Ihmeellinen mieli kertoo Kristinen perheen elämästä vanhimman pojan, Jaken, autismi-diagnoosin jälkeen.
Kehitysvammaiseksi autistiksi määritellyn pojan ennustetaan jäävän lopullisesti puhumattomaksi ja lukutaidottomaksi, ja päiväkotiin laittaminen vain kiihdyttää alle kahden vuoden iässä alkanutta taantumista. Epätoivoiset vanhemmat seuraavat terapeuttien jonon kulkevan ovestaan sisään ja taas ulos, mutta mikään ei muutu. Pojan katse ei kohtaa – se vaeltaa seinissä, se kiinnittyy ihmeellisiin asioihin. Hän ei halaa, ei naura. Mitään ei ole tehtävissä, sanovat kaikki.  

Mutta Kristine löytää tien. Hän ottaa pojan kotiopetukseen ja valmentaa tämän nopeasti normaaliin esikouluryhmään parhaimmankin urheiluvalmentajan kekseliäisyydellä ja sinnikkyydellä. Pian poika aloittaa normaalin koulun – ja muutaman vaiherikkaan vuoden jälkeen tämä peruskouluun nopeasti pitkästynyt nuorimies huomataan maailmanhistorian nuorimmaksi palkkaa nostavaksi astrofysiikan tutkijaksi.


Jaken äiti, kirjan kirjoittanut rouva Barnett on huikea nainen. Päivät hän pyörittää tavallista päiväkotia ja illat kerhoa autistisille lapsille sellaisella mentaliteetilla, ettei sitä täältä kotisohvalta, muutaman tunnin luokanopettaja-työpäivän uuvuttamana vellipyllynä kykene ymmärtämään. Omat lapset sairastavat, hän sairastuu vakavasti itsekin, ja rahat ovat aina loppu. Mutta päiväkodin lapsilla on aina mukavaa.

Kristine Barnettin maalaisjärkinen elämän- ja kasvatusfilosofia inspiroi. Luettuani kirjan ehdin suositella sitä jo parille työkaverille ja yhdelle autistisen pojan äidille. Haluan huutaa siitä ympäriini nopeasti niin paljon kuin ehdin, sillä tiedän, että seuraava kirja hautaa tämän, enkä ehkä enää huomenna muista, kuinka innoissani tästä olin.
Jotta kirjasta jotakin olisin oppinut, jaoin sen ajatukset kolmeen perusteesiin.
Ensimmäinen teesi on, että jokaisella lapsella on jokin taipumus tai lahja, joka tuettuna kantaa kauneinta hedelmää. Tuon taipumuksen esiinnousemiseksi saatetaan joskus tarvita aikuisen apua – mutta yleensä olemme vain tiellä. Lasta kielletään kieltämästä päästyämme siitä, mitä tämä mieluiten tekisi – siitä mihin tällä olisi palo –, ja ohjaamme tätä "akateemiselle polulle". Ei se ole kaikkien lasten tie.
"
"Jos ei pärjää kuvaamataidossa, kukaan ei välitä. Mutta jos ei pärjää matematiikassa, kaikki ovat huolissaan" äiti huomautti minulle kerran. "Mistä se johtuu?" Äidin kommentti hämmensi minua hieman, olihan hän kirjanpitäjä ja rakasti numeroita. Äiti kuitenkin tunsi Stephanien.
Kolmannella luokalla Stephanie oli vilkaissut luetunymmärtämistehtävän kysymyksiä ja tajunnut heti, että hän ei osaisi vastata kysymykseen kirjallisesti. Hän oli sitä vastoin piirtänyt otsaa kurtistavan hahmon kasvot paperin kulmaan kohtaan, johon opettaja kirjoittaisi tehtävän pistemäärän, kääntänyt koepaperin nurinpäin ja viettänyt lopputunnin piirtäen paperin toiselle puolelle kauniisti varjostettua maisemaa. Äitini purskahti nauruun nähtyään, mitä Stephanie oli tehnyt.
Minä olin hämmästynyt äitini reaktiosta. Kuinka hän saattoi ottaa asian niin kevyesti? "Koska sinun aivosi työskentelevät tällä tavoin", hän sanoi ja osoitti luetunymmärtämistehtävän kysymyksiä, "ja Stephanien aivot työskentelevät tällä tavoin." Äiti käänsi Stephanien koepaperin toisinpäin ja osoitti tämän tekemää piirrosta. "Ja arvaa mitä? Te molemmat tulette pärjäämään aivan hyvin."
"
En löydä kohtaa enää, mutta Kristine kertoo kirjassaan mainion vertauksen yllä olevaan liittyen:
Ajattele lasta, joka rakentaa majaa puuhun. Vanhemmat patistavat häntä tulemaan alas. Puussa on vaarallista, tule heti alas!  – – Nytt poika perr* alas sieltä!! Lapsi ei tule. Kohta sama vanhempi kehottaa lasta tekemään kanssaan koulutehtäviä. Lapsi niskuroi.
Toinen aikuinen kiipeää lapsen luo puuhuu. Oi miten mukava maja sinulla täällä on! Minkäslainen - - ihan aitoja rautanauloja tässä seinässä! Olet aikamoinen mestarirakentaja!
Kohta tämä aikuinen kehottaa lasta tulemaan mukanaan alas katsomaan, mitä hänellä on näyttää. Tässä olisi tällaisia tehtäviä, voitko tehdä nämä minun kanssani kun opettajasi Neiti Nöf minua pyysi, enkä itse osaa? Lapsi tottelee. Luottamuksen side on syntynyt.

Toinen hänen teesinsä on se, että lapsen on saatava olla lapsi. Lapsen on leikittävä ja telmittävä ikätoveriensa kanssa. Jos lapsi on löytänyt intohimonsa (teesin n:o 1 mukaan sellainen on löydettävissä), hän tekee kyllä "työnsäkin", oli se sitten astrofysiikkaa tai tietokoneiden kokoamista; siihen ei tarvitse enää patistaa. Sen sijaan vanhemman on huolehdittava, että lapsi ehtii solmia kaverisuhteita ja kerätä kullanarvoisia muistoja lapsuudesta. Tuo "tavallinen" aika, se niin kutsuttu vanhemman ja lapsen välinen "laatuaika" palautti Kristinen ja Jakenkin välille autismin syvyyksiin kadonneen yhteyden.
"
"Ihanko totta? Mekö siis vain leikitään? Eikö viikonloppuna ole minkäänlaista terapiaa?"
"Ei terapiaa", vastasin. "Urheiluviikonloppuna vain pelataan ja leikitään."
"

Kolmas Kristinen teeseistä lähentelee sitä, mitä alleviivavat niin mindfulness-opettajat kuin idän uskonnotkin: aistikokemusten tärkeyttä opeteltaessa rentoutumaan ja olemaan läsnä tässä hetkessä. Ajatus kiteytyy tapaan, jolla Kristine opasti hoitolapsensa isää Jimiä, joka oli romahtamaisillaan sen jälkeen kun tämän kumppanilla oli todettu syöpä:
"
Tuodessaan Rosea eränä aamuna päiväkotiin Jimin kädet tärisivät niin paljon, että hän ei saanut Rosen lounasta ulos salkustaan. Panin käteni Jimin olkapäille, katsoin häntä silmiin ja sanoin: "Et ole kunnossa, ja jos jatkat samaan tahtiin, pian ei perheesikään ole kunnossa. Sinun täytyy saada sielusi kuntoon, jotta voit huolehtia elämässäsi olevista ihmisistä."
"En tieäd mitä tehdä", Jim parahti epätoivoisena.
"Saanko ehdottaa muutamaa asiaa? Osta tänään kotimatkalla kana sekä hieman rosmariinia ja salviaa."
"Mutta en minä tiedä, miten kana kypsennetään!"
"Laita uuni 250 asteeseen, tynnä yrtit kanan sisään ja hiero kanan pintaan hieman voita ja suolaa. Anna kypsentyä uunissa puolentoista tunnin ajan. Sillä välin kun kansa kypsyy ja nuo ihanat tuoksut leijailevat ympäri taloa, etsi käsiisi kaikkein pehmein peitto, jonka kotoanne löydät, ja laita se kuivausrumpuun kymmeneksi minuutiksi. Kiedo itsesi sitten tuohon suloiseen peittoon, laita lempimusiikkiasi soimaan ja istu alas katsomaan perheen yhteistä valokuva-albumia. Älä nouse ylös, ennen kuin kana on kypsynyt. Kun kana on valmis, istu perheesi kanssa nauttimaan illallista."
Annoin Jimille lähtiäisiksi omat pörröiset chenillesukkani.
Jimin täytyi saada yhteys aisteihinsa. Uskon vakaasti, että koemme elämän pitkälti aistien kautta. Mutta kun on liian kiire tai kamppailee jonkin traumaattisen kokemuksen kanssa, kuten Jim, aistielämykset tulevat helposti laiminlyödyiksi. Ei tule panneeksi merkille, kuinka suloisesti kashmirhuivi lämmittää, kun yrittää kuumeisesti ehtiä tapaamiseen ajoissa. Ei myöskään tule käyttäneeksi aikaa 1980-luvun musiikkia soittavan hauskan radioaseman etsimiseen, ennen kuin kaasuttaa parkkipaikalta liikenteeseen. On vain pingottunut kireälle kuin viulun kieli niin ettei tunne ja aisti yhtikäs mitään.

Kun Jim seuraavana päivänä tuli tuomaan Rosea päiväkotiin, hän oli kuin eri mies: virkistyneempi, levänneempi ja rauhallisemman oloinen kuin kuukausiin.
"

Barnettin upean positiivinen ja toiveikas kirja on paitsi innoittaja kaikille meille, jotka kasvatamme lapsia työssämme tai kodeissamme, yllättäen myös dokumentti siitä, että kaikki parisuhteet eivät olekaan pelkkää painajaista (miltä täältä poikamiehen vartiopaikalta läheisten avioeroja ja suhdepainajaisia seuraavana saattaisi välillä näyttää). Kristinen ja Michaelin elämä on täynnä vastoinkäymisiä, mutta ennen kuin Kristine aloittaa niistä kertomisen, hän muistaa, kenelle kuuluu kiitos:
"
Kaiken mahdollistavasta rakkaudesta ei yleensä puhuta vakavasti muualla kuin kenties rakkausromaanien sivuilla. Minun ja Michaelin rakkaus on juuri tuollaista. Vaikka emme olekaan asioista samaa mieltä, rakkautemme on ankkurimme elämän myrskyissä. Tiedän sydämessäni, että rakkauden voimin minä ja Jake selvisimme päivästä, jolloin hän syntyi. Mihaelin rakkaus on myös tehnyt mahdolliseksi kaiken, mitä tuon päivän jälkeen on tapahtunut.
"

Kristine ei sorru siirappisuuteen maalaamalla kirjansa sivut vaaleanpunaisin pilvenhattaroin. Se on sanottu kerran, ja lopun matkaa lukija tuntee heidän onnensä kyllä rivien välistäkin.

Minusta on upeaa ajatella, että nainen, joka toisin kuin naapurinsa, ei säästänytkään palkka-rahojaan lastensa yliopisto-opintoihin, saatika käyttänyt niitä muodinmukaisiin vaatteisiin joka viikkoisilla amerikkalaisilla ostosmatkoilla, vaan käytti ne pyyteettömästi päiväkotinsa lasten eteen ja iltaisin pyörittämänsä kerhon kuluihin, tekee nyt tällä käsissäni olevalla kirjalla tilin, joka kattaa hänen kaikki uhrauksensa, jotka hän – God bless her – on tehnyt aina pelkkää hyvää hyvyyttään (toki hyväntekeväisyyteen kannustavan uskonnollisen yhteisön kasvattina tottumuksesta, kotoa tulleesta "velvollisuudesa" hyviin tekoihin – mutta sehän ei mitenkään hänen tekojen hyvyyttä vähennä).
Kristinen omin sanoin minäkin toivon, että kirja ohjaisi kasvattajia "tunnistamaan lapsen sisäisen kipinän ja sallimaan sen puhkeavan liekkeihin", sillä silloin "lapsen kehitys johtaa vääjäämättä aina pidemmälle kuin kukaan olisi alun perin kuvitellutkaan".
 "
"Äiti, tää ei voi olla totta. Tänään toiveeni on toteutunut!"
En voinut olla kiusoittelematta Wesiä hieman, sillä ajattelin hänen halunneen nopean auton. "Ihanko totta?" minä kysyin. "Nissan Z:aa sinä taisit haluta?"
Wes katsoi minua hetken ja pudisti sitten päätään.
"Ei, en minä Nissania halunnut. En ole koskaan halunnut sellaista autoa. Olen vain aina halunnut, että Jake leikkisi autoilla minun kanssani."

2 kommenttia:

  1. Luemme kirjaa parhaillaan 10-vuotiaan poikani kanssa ja hän on aivan innoissaan tästä. Toivottavasti kirjan sanoma on levinnyt laajalle ja muuttanut myös näiden "asiantuntijoiden" toimintatapoja. Aivan mahtava mutsi ja perhe!

    VastaaPoista
  2. Juhani

    nyt täällä menossa: http://hikkaj.blogspot.fi/2015/04/kahta-mielenkiintoista-kirjaa-veivailen.html

    hj

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.