Ja vuoret kaikuivat (Khaled Hosseini)


"
Väärin tekemisen ja oikein tekemisen käsitteiden 
tuolla puolen on niitty.

Tapaan sinut siellä.*
"
alkaa Khaled Hosseinin kolmas romaani Ja vuoret kaikuivat
Olen tehnyt sitä elämäni jokaisena päivänä, ja minä luulen, että niin olet tehnyt sinäkin; miettinyt, mikä on oikein ja mikä väärin.

Kuinka usein olenkaan tehnyt vasemmalla kädelläni tahtomattani pahaa samalla, kun oikea käteni on tehnyt hyvää? Kuinka usein sama käteni, se, joka hellii ja hyväilee, aiheuttaakin naarmuja, ja ihottumaa, joka tulehtuu, ja lopulta tappaa? Kuinka usein hyvän teon takaa paljastuukin verinen vääryys, mutta sen takaa taas – jos sinne koskaan kykenemme näkemään – nurkkaan ajetun, valinnanvapautensa menettäneen ihmisen epätoivoinen pakko?

Onko absoluuttista hyvää, onko täydellistä pahuutta? Onko ylipäänsä mitään, mikä ei suhteudu johonkin muuhun, joka taas ei suhteutuisi johonkin laajempaan, ja se taas laajempaan..? Ehkä kaikki on lopulta yhtä.  – Yhtä suurta kudelmaa, jossa on miljoonittain värejä, miljoonittain valon taitteita ja varjoja; mutta joka kaukaa katsottuna onkin aivan valkea. Väärin tekemisen ja oikein tekemisen käsitteiden tuolla puolen on niitty...



Khaled Hosseinin Leijapoika oli minulle muutama vuosi sitten järisyttävä kokemus. Se nousi ehdottomasti aivan suosikkikirjojeni kärkeen (siitä huolimatta, että sen nimi edelleen kääntyy mielessäni muotoon Pikkupoika-joka-piereskelee), mutta se oli myös niin rankka, etten tiedä, uskaltaisinko lukea sitä  enää uudestaan. Olin itse nuo molemmat päähenkilöt, ja elin heidän kipunsa.

Kun avasin Hosseinin uusimman, Ja vuoret kaikuivat, olivat sen nimi ja alkulehtien sitaatti jo niin koskettavat, että olin käytännössä liikuttunut jo ennen ensimmäistä sivua. Mutta tein virheen:  sen saman, josta muita olen kyllä muistanut varoitella, mutta jonka itse aina unohdan: lähdin lukemaan päällimmäisenä mielessäni kirjailijalta toinen teos, tässä tapauksessa Leijapoika. Lähdin lukemaan kuin jatko-osaa, mikä Ja vuoret kaikuivat ei suinkaan Leijapojalle ole.
- -

Kirja kertoo siskosta ja veljestä, Parista ja Abdullahista, jotka erotetaan kavalasti heidän lapsuudessaan. Afganistanin epävakaa tilanne ja perheiden kohtalot aiheuttavat sen, etteivät Pari ja Abdullah saa tietää toisistaan vuosikymmeniin. Veli kuitenkin muistaa korvaamattoman rakkaan siskonsa elämänsä jokaisena päivänä, mutta sisko, joka eron tapahduttua oli vain neljän, unohtaa veljensä. Läpi elämänsä hän kuitenkin tuntee selittämätöntä tyhjyyttä; kuin pala hänestä uupuisi. Hän alkaa epäillä olevansa adoptoitu.

Kirjan alku oli kauneinta Hosseinimaista kerrontaa. Isän rakkautta lapsiinsa, sisarusten rakkautta toisiinsa. Ja hieman kipua. Mutta sitä Leijapojan riipaisevimmista riipaisevinta tragiikkaa ei alkanut kuulua. Sivut sen kuin hupenivat.
Tuli uusia henkilöitä ja heidän tarinoitaan, jotka peittivät alleen tarinan Abdullahista ja Parista. Odotin ja odotin, että heihin palattaisiin – mutta lopulta huomasin viidenkymmene vuoden kuluneen, ilman, että minulle oli kerrottu niistä tuskin mitään. Olin pettynyt. Olisin halunnut elää ne lähempää, jotta olisin voinut kiintyä henkilöihin syvemmin.

Kirjassa paneudutaan useammankin Pariin ja Abdulahiin eri tavoin linkittyvän  henkilön mielenkiintoiseen elämänhistoriaan. Niistä Parin kasvattivanhempien tarina on mielestäni kirjan parasta antia. Parin enopuoli, joka toimii kasvattiperheen autonkuljettajana ja kokkina, on rakastunut perheen vaimoon. Vaimo puolestaan rakastaa miestään, mutta mies – hän on aina rakastanut autonkuljettajaansa. Tuo kolmikuvio on traagisesti todellinen syy Parin ja Abdullahin erottamiseen, ja värittää näin koko kirjan. Naimisissa olevan miehen homoseksuaalinen rakkaus on tragedia joka puhuttelee, ja saa toivomaan, että joskus olisi aika, jolloin avioliittoja ei tarvitsisi enää solmia näön vuoksi; että jokainen ihminen saisi jakaa elämänsä sen ihmisen kanssa, jota eniten rakastaa. 


Hosseini on eläytyjä vailla vertaa. Kuinka hän saattaakin kirjoittaa niin sisältäpäin yksinäisen homomiehen, petetyn lapsen, menestyvän uranaisen, vammautuneen, hylätyn, rakastetun, rikkaan ja köyhän ikkunapaikalta? Tuo kalifornialainen lääkäri on todella nähnyt elämää ja sen kipuja.

Jos ei kirja tarjonnut aivan sitä järistystä minkä Leijapoika aikoinaan, oli se silti tämän vuoden lukemisteni parhaimmistoa. Kiitos Golfvirran sain viettää kirjan parissa vielä auringonlämmittämiä hetkiä yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa, missä enimmät kasvit jo kumartavat syksyn tulolle.
Sitä ne olisivat voineet lykätä vielä hetken.


*JAKALUDDIN RUMI 1200-luku, kirjan aloittanut lainaus

5 kommenttia:

  1. Minulle taas Hosseinin Tuhat loistavaa aurinkoa oli aikanaan todella voimakas lukukokemus, ilmestymisvuotensa mieleenjäävimpiä teoksia. Tätä uutukaista (tai edes Leijapoikaakaan - hyi minua!) en ole vielä lukenut, aion kyllä.

    (Sitä tulin oikeastaan sanomaan, että blogisi visuaalinen ilme on ihan huikean hieno! Upeita kuvia! Ja vielä hyvin kirjoitettuja arvioitakin. Pidän! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah, kiitos!!:)
      Mää taas en oo lukenu sitä Tuhat loistavaa aurinkoa. Nolottaa!:D Mutta tietääpä mihin tarttua lähitulevaisuudessa.:)

      Poista
  2. Kiva postaus! En ole lukenut tätä, enkä Leijapoikaa, mutta aion kyllä, sillä Tuhat loistavaa aurinkoa oli niin hyvä.

    VastaaPoista
  3. Tuhat loistavaa aurinkoa oli taannoin kirja, joka sai näkemään painajaisia. Leijapoika oli vaikuttavuudessaan samaa luokkaa, mutta erilainen. Luen tämän joskus kun korvien välissä on tilaa ylimääräiselle dramatiikalle.

    VastaaPoista
  4. Mielestäni laajan henkilögallerian vuoksi kirja oli välillä raskasta luettavaa. Voi vain ihailla, kuinka kirjailija on saanut pidettyä langat käsissään ja onnistunut rakentamaan tämän kokonaisuuden. Pidin kerronnasta ja välillä tuntui, että tunnelmat välittyivät tuoksuja myöten. Lukemisen jälkeen tein itsellen mind mapin kirjan henkilöistä ja siitä, kuinka he olivat sidoksissa toisiinsa. Siitä tuli melkoinen kudelma, mutta samalla se selkeytti kokemaani elämystä.

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.