Rajanaapuri (Roope Lipasti)

Selkokieliset uutiset. Se oli ensimmäinen ajatus joka päähäni pulpahti alkaessani kuunnella Roope Lipastin romaania Rajanaapuri äänikirjana. Lukija Jukka Peltola ei tehnyt kirjalle oikeutta.

Ehkä Peltolan ajatuksena oli jättää kuulijalle tilansa; olla tekemättä tulkintoja tämän puolesta. Mutta eläytymätön ja korostetun hidas ja selkeä kertojaääni äänikirjassa ei todellakaan edesauta kuulijan tempautumista tarinaan. Päinvastoin: minä pitkästyin. Kyllästyin kuvittelemaan, miten itse olisin kohdan mielessäni lukenut, ellei Peltolan ääni olisi sitä jo ehtinyt turmella.
Olisi pitänyt vain mennä ja hakea kirja kirjana kirjastosta: mutta se ei ollut niin hyvä, että olisin vaivautunut. Kuuntelin kirjan hioessani ja maalatessani keittiön tuoleja. Hieman piti laittaa taustamusiikkia tehdäkseni kuuntelukokemuksen viihdyttävämmäksi.

Rajanaapuri tussahti. Se oli kertomus naapurikytästä, kesälomalla olevasta opettajasta, jota kiinnosti enemmän naapurissa asuvan suurperheen elämä kuin oman elämän luominen. Oli miestenvälistä rennonletkeää porinaa naisista ja maailmasta. Mutta, niin kurjalta kuin se tuntuukin sanoa: minusta se ei ollut kovin hauskaa. Ihan hauskaa toki, kun miehet puhuvat miten naiset ovat sellaisia ja tällaisia, ja miten kamalia murkku-ikäiset voivat olla. Mutta kyllä se aivan erityistä kertojanlahjaa (mitä Lipastilta ei varmasti puutu) vaatii, mutta myös työlästä hiomista, jotta dialogeista syntyisi luettuna oikeasti hauskoja ja osuvia. Onkohan Lipasti kenties ajatellut sen hauskuuttavan naislukijoita, päästä kurkistamaan mitä ne miehet keskenään vasarat kädessä puhuvat? Ainakaan miehenä en kokenut "hohhohhoo kuinka osuvaa" -elämyksiä. Ja saatan samaistua naisiinkin sen verran, etteivät hekään nauruun kuole. Ja kuitenkin luulen juuri naurattamisen olleen tarkoituksena. Siihen oivaltavilla sukkeluuksilla monille tutuista elämänilmiöistä yleensä pyritään.
Eivätkä miesten porinat sellaista omalaatuista ja iskevää elämänviisauttakaan välittäneet, mikä olisi ainakaan minua saanut pysäyttämään levyn ja tallettamaan ajatuksen muistiin. Sitä monien kirjojen kohdalla minulle nimittäin tapahtuu.

Ihmettelen jälleen kirjojen joskus niin kovin tuulesta temmatun oloisia takakansitekstejä. Tässä kirjassa teemoina piti olla toisen päähenkilön kuolemanpelko ja toisen elämänpelko: mutta ei löytynyt. Voi toki olla, että kirjailija on tuollaiset ominaisuudet hahmoihiinsa painanut: kovin piiloon vain ovat nuo puolet jääneet.
Toinen henkilöistä, perheen isä, on perussuomalainen työteliäs tee-se-itse -mies, joka tekee ensin kolme kertaa pelkästä tekemisen tarpeesta, ja ajattelee vasta sitten, kun taas yksin elävä opettajanaapuri on rajoittunut ja epävarma hahmo. Epävarmaksi tulkitsin hänet siitä, millaisena opettajana hänet kuvattiin: itsevarma ihminen ei jäädy oppilaiden edessä vaikka housuissa olisi liitutahra, mutta niin tekee ihminen, joka joutuu miettimään omaa uskottavuuttaan. Mutta ei hänen pieni elämänpiirinsä elämän pelkoa ollut: hän tyydyttyi siitä sen kokoisena mikä se oli, hänen elämänsä oli ollut silloin kun. Eikä perheenisä ollut mikään kuolemaa pelkäävä hahmo. Vai löysikö joku hänestä sellaisen?

Hauskaa kirjassa oli sen karikatyyrinen kuvaus kaikille tutusta ilmiöstä naapurikytät. Noista varjoista suljettujen sälekaihtimien takana on kai jokaisessa kodissa jonkinlaista kokemusta, ja Lipasti osuu tällä aiheella keskelle. Hymyilin leveästi myös tukalille tilanteille joihin kertoja joutui tulkitessaan ympäristöään ja siinä eläviä ihmisiä, lähinnä naapurinsa vaimoa, insinöörimiehisen kömpelösti.


Enpä kuuntele Lipastia toiste äänikirjana. Hänen hieman Pasilamainen huumorinsa pääsee oikeuksiinsa vain, kun sitä saa lukea omassa päässään kuullen hahmojen äänet ja painotukset.
Monessa kohdassa mietin, että tämä kohta voisi olla itse luettuna hauska.

Hankkikaahan, kustantajat, eläytyvämpiä lukijoita niihin äänikirjoihin jatkossa. Sellaisin, kuin se upea nainen, joka lukee Hotakaisen Ihmisen osan: hän tekee sen täydellisesti.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.