Ystävyyden talo (John Steinbeck)

"John Steinbeckin romaani Ystävyyden talo on  hersyvä ja lämminhenkinen kuvaus miesjoukon ystävyydestä ja yhteiselosta", lupaa takakansi. Kirjaa suosittelikin useampi. Mutta niin paljon kuin pidänkin veijaritarinoista ja rentturomantiikasta, en odottanut paljoa.
Onneksi en.

Yhdysvaltalaisen, kohtalaisen suositun Steinbeckin jo vuonna 1935 ensimmäisen kerran ilmestynyt romaani on hänen tunnetuimpiaan. Kirja kertoo joukosta kalifornialaisia kodittomia paisano-miehiä (paisano = italian-amerikkalainen), joista yksi, Danny, saa yllättäen perinnöksi kaksi taloa. Hän muuttaa asumaan toiseen niistä, ja yksi kerrallaan joukon muut miehet – elämän varrella toisilleen tutuksi tulleita kodittomia kaikki – muuttavat hänen tykönsä taloon. Kirja on tarinaa miesten yhteisestä ajasta; siitä, miten kukakin taloon päätyy, ja miten nuo toisistaan hyvin erilaiset miehet toverielämäänsä viettävät.

En pitänyt kirjasta: se ei edennyt ja huolimattomasti luodut henkilöhahmot eivät minua hurmanneet. Jouduin miettimään, mikä tarkoitus sivulla sivun jälkeen oli.  Hauskoja tapahtumia ja aivan kivoja henkilöhahmoja – mutta mitä erityistä kirjailija halusi lukijalle antaa? Miksi hän kirjoitti kirjan? Jollen jaksaisi kaunistella, toteaisin, että tyhjänpäiväistä paskaa. Mutta muotoilen sen vaikka näin, että ihan viihdyttävää, josta ei kuitenkaan jää mitään käteen.

Sitä hersyvää, lämmintä tarinaa ystävyydestä, mistä odotin kirjan parissa saavani nauttia, minä en löytäny. Löysin minä sen mikä sitä olisi voinut olla – mutta tuossa ystävyydessä oli elämäntilanteen määräämää laskelmoivuutta ja riippuvuutta, mitä piirteitä samanarvoisten ihmisten tasa-arvoisessa ystävyydessä, sellaisessa, mitä minä kutsuisin lämpimäksi, ei ole.

Kirja muistutti minua omassa elämässäni tutuksi tulleesta kysymyksestä: onko vilpitön ystävyys vain yhteiskunnallisessa hierarkiassa saman arvoisten, taloudellisesti vakaassa asemassa olevian yksinoikeus? Kirjan henkilöiden välillä yhdessäolon määräsi pyrkimys hyötyä toisesta. Yhdeltä sai katon pään päälle valhetta vastaan, toinen lähti mukaan siksi, että tällä oli kananlihaa kainalossa, kolmas siksi, että tämä takasi helpotusta viininhankintaa, ja neljäs otettiin remmiin jotta päästäisi käsiksi tämän rahoihin. Viinigallonan tähden saatettiin myydä kaverin housut.
Jos mielessä on vain leipä ja viini, miten voi taipua niinkin jaloon pyyteettömyyteen kuin se, mitä ystävyys vaatii? Ei voida puhua enää vilpittömyydestä, ei rehellisyydestä, ei pyyteettömyydestä. Toinen kysymys on, onko se ystävyyden kannalta olennainen asia, tuo rehellisyys, mistä vilpittömyydessä ja pyyteettömyydessä on lopulta kysymys. Minun mielestäni se on.
Tansaniassa tovin asuessani totesin lopulta suureksi harmikseni, että aito ystävyys köyhien paikallisten kanssa ei ollut mahdollista: huomasin heidän aina toivovan hyötyvänsä minusta jotenkin. Jos minä näen ystävälläni kultaisen sydämen ts. hänessä ominaisuuksia, joiden vuoksi nautin olostani hänen kanssaan, huonommassa asemassa oleva "ystäväni" näkee vain suussani olevan kultaisen lusikan - josta hän mielellään vuolisi palan, jos vain pääsisi kyllin lähelle.

Mikä sitten oli kirjan tarina pintapuolisen juonen – miesten viininkaihoisen arjen kuvauksen – alla,  jos se ei ollut tarina ystävyydestä? Ehkä se oli tarina alkoholisteista, joiden elämästä oli kadonnut vapaus valita. Ylipäänsäkin tarina niistä ihmisistä, joiden elämä pyörii ongelmassa mistä saada seuraava viinigallona ja ehkä jotakin syödäkseen – siitä, miten tyhjää tuo elämä on. Ne hetket, jolloin häivähdys onnea on läsnä, ovat nekin taustasävyltään hyvin surullisia: tämä lasillinen on viimeinen, enkä tiedä, mistä saan seuraavan. Yritän kuitenkin olla iloinen, onhan minulla vielä tämä...
Jos Steinbeck jotakin halusi sanoa, ehkä hän halusi sanoa sen, ettei se vapaus, josta kirjan miehet näennäisesti nauttivat, olekaan todellista vapautta.

Kirja loppuu kohtaukseen, jossa Dannyn hautajaisten mentyä ja talon tuhouduttua jäljelle jääneet miehet lähtevät kaikki mutkattomasti omille teilleen. Sillä tavallako päättyy todellinen ystävyys: lähdetään vain? Lähdetään vain, kun toisesta ei ole enää mitään hyötyä?
Ja kuivin silmin?

Don't think so.

5 kommenttia:

  1. Ei kuulosta kyllä kovin lupaavalta kirjalta. Itselläni on Steinbeckiltä omassa hyllyssä Hyvien ihmisten juhla, mutta jokin siinä on, etten ole vieläkään tullut siihen tarttuneeksi. Pitäisi kyllä, mutta ennakkoluulot ovat suuret.

    VastaaPoista
  2. Mullaki oli huono kutina, vaikka olin kuullu kehuttavan. Ehkä lukemisen pilaski takakansi, jonka lupaamaa tunnelmaa etin, ja ku sitä en löytäny, koin, että paskan möivät. Ois pitäny muistaa peseytyä paremmin ennakko-odotuksista.

    Tuo hyvien ihmisten juhla vois ollaki hyvä, haiskahtaa siltä, et siinä vois olla ihan hauskaa satiiria, jotaki Hotakaismaista. Mutta mieluummin kyl lukee sit vaikka ihan sitä ittiään Hotakaista ku tätä amerikkalaista huonompaa versiotaan.;)

    VastaaPoista
  3. Ääh, nyt tuli hirvee morkkis et tuli kirjotettua nuin nuivasti. :( Äh, äh ja äh.:/
    Pitäs melkeen kirjottaa vaan niistä mistä on tykänny, ettei tulis tämmöstä "miks menin haukkumaan, itse en vain nähnyt sen suuruutta - huono lukija minä!" -oloa...

    VastaaPoista
  4. Mä oon jo monta vuotta sillon tällön lainannu kirjastosta Steinbeckiä, ku sillä on aika hyviä kirjan nimiä mun mielestä :)Ja aina mä petyin, ku odotin jotain parempaa nimien ja takakansien perusteella. Mä kuitenki aina annoin Steinbeckille uuden mahollisuuden, ku tosiaan ne nimet. Ja onneks annoin, koska sen Eedenistä itään ja Vihan hedelmät on ollu mulle viime vuosien yhtiä vaikuttavimpia kirjoja! Sulla on muuten tosi hyvä blogi!! Tää tuo hulluna inspistä syksyyn ja on oikee kunnon aikasyöppö :´) Lähenki tästä kirjastoon. Kiitos!

    VastaaPoista
  5. Juhani, tuli ihan ikävä kuin eksyin blogiisi lukemaan arvosteluja. Nähdäänpä huolella kun tullaan takaisin Helsinkiin ja jutellaan kirjoista sekä muusta.

    Ja olen lukenut Steinbeckiltä muutaman kirjan, siksi suosittelen antamaan miehelle uuden mahdollisuuden. Tämä ystävyyden talo ei vakuuttanut minuakaan yhtään. Mutta lueppa pienoisromaanit "Hiiriä ja ihmisiä" sekä "Helmi", ne herätti ajatuksia ihan eri tavalla. Ja haluaisin kuulla mitä ajattelet niistä. :)

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.