Paskateoria (Arto Salminen)


Kun tietää, että romaanin nimi on Paskateoria, ja on kuullut, että se alkaa jotenkin näin että "Jasmin paskoi nussiessaan", tietää, että tulossa on jotakin niin rasittavan huomionhakuista, että raukka on pakko nostaa hetkeksi syliin ja heijata isällisesti, vähän samaan tapaan kuin välituntipihalla hiekkaa toisten silmiin heittelevää pikkuluokkalaista.



Menin kirjastoon. Siitä sillalta käännyin takaisin: ylimääräinen vartti unohtuneen lompakon tähden! 
S-hyllyn ympärillä oli punakeltainen nauha, ja lattialla pahvia. Ei, ei mekään saada sinne mennä. Mene tuohon tiskille ja kysy, löytyykö varastosta. Ei löydy. Pateniemestä löytyy, mutta kirja on liikkunut viimeksi vuonna 2010. Se on huono merkki. Odota, soitan sinne.
Ottivat Pateniemessä minua varten talteen, ja kipaisin hakemaan. Siinä se meni sitten paskaa jahdatessa se vähä aika, joka olisi työpäivän ja illan soittotunninpitämisten välissä ollut aikaa huilata. 
Satoi hieman. Kääräisin kirjan takkini rintamukseen ja menin miltei ovesta läpi. Se päästi kummallisen äänen. Hidastin nähdäkseni, vieläkö se menee jäljessäni kiinni.
Autoon istahtaessa oli pakko avata tuo typerä ensimmäinen sivu.  Kyllä se alkoi niin.
Luin kolme sivua.

Olisin voinut lukea pitkään.
- -

– Mikä on se Hannu Wiklundin paskateoria, kysyi Repe.
– Ei se ole Wiklund, se on Wikholm, sanoi Kössi. – Paskateorian lähtökohta on piereminen. Ihmiskunta on aina pierryt, koko historiansa ajan, miljoonia, vuosia, tuhansia miljardeja pieruja. Joka pierun mukana vapautuu hajua, enemmän tai vähemmän. Haju koostuu muutamasa paskamolekyylistä. Johonkin ne molekyylit nousevat ja kerääntyvät. Ei ne mihinkään katoa. Kerran koittaa se päivä kun kaikki romahtaa niskaan. Ja sitä on paljon, todella paljon. Me hukutaan paskaan.
– Komea teoria, sanoi Hasse. – Saatanan komea. 
– Virallinen tiede ei paskateoriaa hyväksy, sanoi Kössi.
– Mä veikkaan että siltä ei ole edes kysytty, sanoi Mauri.


Joku hauskoja nuortenkirjoja kirjaileva sanoi vastikään radiossa, että hän on tietoisesti välttänyt kirjoissaan sanaa "pieru": se on liian helppo. Liian helppo tapa naurattaa, hänen ei ole tarvinnut sitä korttia alentua käyttämään.
Ylevä hän, kaikki kunnia hänelle.

Mutta kirjoitapa kirja, joka pieree jo kannellaan
mutta on kuitenkin ajatuksia herättävä, eettisesti kantaaottava (tai pikemminkin vain kyseenalaistava – mikä on parempi), älykäs, ja kahdentoistakin vuoden jälkeen täydellisen ajankohtainen. Olisiko sinulla rohkeutta aloittaa se näin: Tapansa kullakin: Jarmine pieri nussiessaan. ja uskallusta luottaa siihen, että jäljessä tuleva huuhtoisi tuostakin kultaa?

8 kommenttia:

  1. Hauskaa, luin juuri äsken ensimmäisen Salmiseni (Ei-kuoren), ja kun olin tulossa siitä postaamaan huomasin sinun kirjoittaneen toisesta Salmisen kirjasta. Samoilla linjoilla ollaan: Salminen on kirjoittanut taidokasta ja älykästä tekstiä, josta jää likainen ja oksettava olo, ja paskan maku suuhun. Mutta ei voi kuin ihailla. Vau! Näitä on pakko lukea lisää.

    Oivallinen, ja Salmisen kirjalle juuri sopiva kuva!

    VastaaPoista
  2. Jälleen kerran totean että olet loistava kirjoittaja! Virne kasvoilla luin tätä tekstiäsi, se oli jotenkin niin osuvaa nimenomaan Paskateorialle. Olen lukenut aika monta Salmista, Paskateoria oli ensimmäiseni, ja siitä jatkoin eteenpäin. Kalavale on ollut paras mitä olen kirjailijalta lukenut.

    Joo, Saran kanssa samoilla linjoilla, kirjalle sopiva kuva.

    VastaaPoista
  3. Minä luin vast'ikään Ei-kuoren ja vieläkin ällöttää. Mitähän Salminen olisi saanut aikaan, jos olisi halunnut kirjoittaa jotakin kaunista? Veikkaan, että se olisi ollut jotakin sielua silittelevää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maija, hyvä kysymys, ja samaa minäkin luulen (sielua silittelevää, ihanasti sanottu! <3 ). Suomi menetti kyllä häikäisevän upean kirjailijan kahdeksan vuotta sitten.

      Poista
    2. Kaunis on vaikeaa. Ilman että latistuu. Mutta ehkä Salminen, pitkäikäinen ihailuni kohde, olisi siihenkin kyennyt omalla karulla tavallaan. Salmisen sielunveli Juha Seppälähän ripottelee rumuuksien väleihin niin kauniita lauseita, että runollinen sielu kopsahtaa polvilleen niiden edessä:
      "Kun katsoin hellittämättä pimeään, aloin erottaa kaukaisia tähtiä, neulanreikiä todellisuudessa. Naulan?"
      Olisiko Salmisen silmäkulmassa ollut tuota samaa näkökulmaa...

      Poista
  4. Hmm... Pitäisiköhän minun jatkaa pierulinjalla Jouni Hynysen Rakkaudella, Hynynen -kirjan jälkeen ja liikauttaa tätä kirjaa lähikirjaston varastosta, jossa se Outikirjaston tietokannan mukaan majailee... Kuulostaa aika mielenkiintoiselta ja paskamaiselta (onko se sitten hyvä vai huono juttu, en tiedä) :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minoon päättäny, etten koskaan suo Hynysen kirjoille aikaani. Kuulin tapausta joskus radiosta työmatkalla, ja sen haastattelun aikana hän ehti haukkua aivan suvereenisti kaikki suomalaiset. Ennen kaikkea naiset, mutta siinä sivussa myös miehet ja lapset ja kaikki noiden ryhmien välistä. Ainoa kunnon mies koko maassa oli omasta mielestään hän itse, suuri Hynynen.
      Tahallaanhan kai se sitä tekee, ehkä vähän jopa "huumorilla", mutta en kyllä pysty kunnioittamaan.

      Poista
  5. On, on kovaa kakkaa nämä Salmisen kirjat.

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.