Troikka (Jari Tervo)

"Historian kultapölyä tapahtumien päälle sirotellaan heti, kun sitä joku tarvitsee. Oikeista kerran sattuneista tapahtumista karisevat pois yksityiskohdat, epäröinnit, harhaanmenot, kavaluudet ja väärinkäsitykset ja kaikki oikeaan elämään kuuluva silloin, kun siitä ruvetaan tekemään historiaa. Historia on yksinkertainen juttu. Siinä hyvä ja paha taistelevat, ja hyvä voittaa, ja se hyvä jää kertomaan muille tarinan uroteostaan. Vaikka se olisi paha. Tätä on historia. Nyt sen tiedän. Etten enää vahingossakaan usko siihen." 
"He näkivät vain tuulessa aukeavan punalipun eivätkä sen taakse. He eivät halunneet nähdä, mistä lippu sen punansa otti", kirjoittaa Tervo. "He näkivät vain tuulessa aukeavan valkolipun, eivätkä tienneet, mitä kaikkea siitä oli pyyhitty pois", hän olisi saattanut kirjoittaa myös. 

Punakantisessa troikassa on valkeat sivut.  Sota on sokeutta, esi-isiemme vihanpito ei ole perinnettä, jota haluaisimme vaalia, ne sanovat. Vaikka noissa vuosikymmenissä on isänmaallista jylhyyttä, sellaista aatteen kirkasta paloa, joka liiasta konsesushakuisuudestakin moitittua päivänpolitiikkaa seuraavaa lukijaa saattaa viehättää, Troikan tarinoissa lukija näkee tämän päivän Suomen poliittisen tilanteen siunauksen: ne herättävät kiitollisuutta menneiden päivien verestä ja virheistä, kärsimyksistä, jotka ovat opettaneet maatamme asuttavan kansan elämään niin sopuisasti, ettei meidän tänä päivänä tarvitse naapureitamme pelätä.
Troikka oli ensimmäinen Tervoni. Tuo Uutisvuodoissa nerokkaita vitsejä murjova hassunnäköinen oli luonut päähäni mielikuvan, että hänen kirjansa ovat hauskoja. Mutta ainakin Troikan hauskuun oli lajia, joka ei saisi tarttumaan kirjaan pelkästään hauskuuden takia. Sen sijaan kirja antoi näkökulmaa ja sivistystä paitsi kansalaissodasta, myös sodasta ylipäänsä yksittäisen ihmisen näkökulmasta. Marsalkka Mannerheimista kertova teoksena sitä taas en näe kovinkaan arvokkaana. Se Mannerheim, jonka Tervo luo, jää vain kirjallisiksi, kuten kirjan muutkin henkilöt. He eivät tule lähelle, vaikka puhutaan heidän omilla äänilläänkin. Henkilöiden ajatusta ääneen puhuvat kohdat eivät tunnu todellisilta; niissä ei ole sitä lennokkuutta ja luovuutta, mitä ihmisen ajattelussa aina on, kun mieleen pulpahtelee koomisia ja muille ihmisille kummallisina näyttäytyviä mielleyhtymiä. Tuskin on Mannerheimin pää ollu sisältään niin selkeä ja jäsennelty kuin millaiseksi Tervo sen operoi? Kyvyttömyys tuoda kirjansa henkilöt lähelle jää Tervossa kummastuttamaan. Tähänkö todella jäätiin? Ja siihen jäätiin. 

Kirja  ei lukunautintona herättänyt tuntemisia, jotka taivuttaisivat tervoilemaan aivan heti uudestaan, sillä niin paljon on niitäkin kirjailijoita, jotka suorastaan pakottavat pariinsa ja ajavat troikillaan Tervon ohitse liepeet liehuen. Mutta kansallisarkistossa vietetyistä tunneista minä Tervoa kiitän. Hyvän ja sivistävän oppitunnin hän sodasta antoi. Muistutti historianlukijan vastuusta nähdä termien "voittaja" ja "häviäjä" taakse, jälkeenpäin katsottuna "oikein" ja "väärin" toimimisen taakse. On vain yksittäisiä ihmisiä, ja heidän aivosolujen tavoin toisiinsa monimutkaisesti verkottuvat tarinansa, joita historiankirjoitus ei saata enää avata.

2 kommenttia:

  1. Vaikkei Troikka ollutkaan sinulle paras mahdollinen lukunautinto, herätti erinomainen kirjoituksesi (ja nuo upeat, herkulliset kuvat!) minulle halun lukea tämä kirja. En ole vielä yhtäkään Tervoa lukenut, mutta aion menettää Tervo-neitsyyteni lähiviikkoina uunituoreen Esikoisen parissa. Tämä Troikka voisi olla sitten siitä seuraava. Olen sillä lailla ykstotinen lukija, että tässä on paljon minua kiinnostavaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti tykkäät jos et ole pelkän runollisen kielen tai vaikkapa sen vitsikkyyden perässä. Sivistävä ja jotenkin "aikuinen" kirja. Piti mielenkiinnosta välillä googlettaa, että olikohan tämä ja tämä henkilö historiallinen, vai Tervon luomusta. Paljon vilisi historiallisia henkilöitä ja tapahtumia.
      Siitä oli muuten tarkoitus postaukseenkin laittaa, että pidin Tervon kerronnassa siitä, että lukijaa ei pidetä tyhmänä: asioissa mennään eteenpäin ja kaikkea ei selitetä juurta jaksaen, vaan kirjailija olettaa, että lukija tietää hieman asioiden taustoja (Suomen historiaa) ja pysyy mukana, ja jos ei tiedä tai pysy, niin osatkoon lukea Wikipediasta (kuten minä välillä sain tehdä;)). Toki ilman historian taustatietojakin kirjan voi lukea, mutta enemmän saa irti, jos vähän tietää/ ottaa selvää.

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.