Vuonna 1984 (George Orwell)

Orwellin teos kuvaa totalitaristista yhteiskuntaa, jossa kaikki on säädeltyä. Historia kirjoitetaan uusiksi joka päivä sen mukaan, miltä sinä päivänä maailman halutaan näyttävän, ja jokaisessa kodissa on ruutu, josta jatkuvasti syötetään propagandaa. Ihmisiä tarkkaillaan ja virheen tehneet katoavat, eikä heitä sen jälkeen tiedetä koskaan olleenkaan. 
Kamalaa! ajattelee lukija, ja nostaa miettivän katseensa. Se osuu televisioon. Ei #€%& TUOTA SAMAAHAN TÄMÄ ON TÄMÄ MEIKÄLÄISENKIN ELÄMÄ! Yhtä oravanpyörää ja ennaltasäädettyä paskaa kaikki! Mihinkään en voi vaikuttaa ja mitään en millekään voi! Tuossa tuo televisiokin minua loputtomasti aivopesee! Ja tuo radio ja --.

Puhuttaessa George Orwellin klassikosta Vuonna 1984 ihmisten salaliittovainunenät suorastaan repeävät päästä. Kirjasta etsitään heijastuksi historiasta ja nykypäivästä, ja kirjailijaa pidetään oraakkelina, joka kirjoitti sen, missä me kaikki elämme, mutta suurin osa meistä ei sitä vain ymmärrä. Jälleen tänään päädyin jonkun facebook-kaverini linkityksen takia lukemaan siitä, miten salaperäiset pankinjohtajat, kaikille pahaa haluavat riistokapitalistit, hallitsevat maailmaa. Oltiin taas askeleen lähempänä isoveljen salaisuuden ratkeamista, kommenttikentän kansa oli kiihkoissaan: me olemme onnettomia kaikki, MUTTA KOHTA SE PÄÄTTYY!



Minua ei haittaa, vaikka vain yksi mustapukuinen pyörittäisi koko maailmaa. Eikä haittaa, jos heitä on siellä täällä, vaikkapa omassa maassani pitämässä salamyhkäisiä kokouksiaan koroista ja valtionlainoista. Se ei vaikuta minun elämääni. Suppeastiko ajattelen? Niin teen. Teen sen vieläpä niin tahallani kuin suinkin osaan. Se edistää minun hyvinvointiani. Saatan elää täysin onnellisen ja tasapainoisen elämän vaikka mustapukuinen mies vuoteessani. Myhäilen vain ajatukselle, että jos nuo mustapukuiset ovat olemassa, he tuskin ovat onnellisempia kuin minä. Joten minä voitin.
Vai luovutinko minä – siis hävisin?
Noup. Minä voitin.

Ei onni ja onnettomuus ole siitä kiinni, kuka suuret mediayhtiöt omistaa. Myös pohjois-korealaisen ihmisen murheet ovat yleismaailmallisia inhimillisiä murheita: rahaa on vähän eikä riitä oikein muuhun kuin ruokaa. On kuppa ja tippuri, ja öisin ei saa unta kun alaselkä vaivaa. Vaimokin kuoli. Myös ilo ja onni ovat sitä yleismaailmallista laatua: on rakkautta ja perheonnea, tyytyväisyyttä ja kiitollisuutta. Huono palkka mutta kiva mies. Ei eläkesäästötiliä, mutta sopu oman itsen kanssa. Armeliaisuutta ja ymmärrystä omia heikkouksia kohtaan.

Onko sillä väliä, kuka meitä vie, jos sillä ei ole mitään väliä? Mitä merkitystä on asialla, jolle sinä et anna mitään arvoa? Kansantaru maailmaa hallitsevasta rahaeliitistä: millaisen arvon sinä sille annat? Valtavan suuren, jolloin käyt itse sisälle tuohon tarinaan kivikirveinesi ja myrkkynuolinesi, ja elämäsi on taistelua, mutta vailla tarunhohtoisuutta? Vai et arvoa ollenkaan, ja jatkat omaa elämääsi, keskittyen siihen, miten sinä itse voit omaan elämääsi vaikuttaa?

Siirränkö vastuun omasta elämästäni tuolle kansantarun mustapukuiselle joukkiolle, jolloin siirrän heille myös vallan omasta onnestani – vai pidätänkö tuon vastuun, ja vallan, itselläni?

4 kommenttia:

  1. Ok. Mutta mutta.. Kysyn kuitenkin: jos asiaa ajatellaan joukkotiedotusvälineiden kannalta, mitä mieltä olet: onko media tehnyt meistä sellaisia kuin olemme, "aivopessyt" meidät, vai toisin päin --> media heijastelee sitä, mitä me olemme? Kumpi on voitolla? Mikä on kantasi?

    VastaaPoista
  2. Oompa kirjottanu aika p*skan postauksen, josta pointtien, saatika punasen langan löytäminen on aika hankalaa.:D Määpä listaan ne tähän, ehkä se vastaan kysymykseesi.
    Orwellin kirja herättää spekulaatiota siitä, kuvaako isoveli-valvoo -tyyppinen yhteiskuntamalli myös länsimaisia demokratiota. Ilman Orwellin kirjaakin keskustellaan aiheesta paljon: media aivopesee meitä, pankit, hallitukset, EU, salaseurat, kaikenmaailman hyväveliverkostot hallitsevat maailmaa ja pitävät meitä jokaista sätkynukkeinaan. Kysyn, mitä väliä sillä on? Tuon keskustelun varjossa ihmiset ulkoistavat vastuun omasta onnestaan: minulla menee huonosti, ja se johtuu siitä, että maailma on tällainen, että minut on ajettu oravanpyörään osaksi tätä kaikkea valtavan suurta, missä en voi vaikuttaa mihinkään. Noin ajattelemalla tekee itsestään onnettoman. Nousee katkeruus ja kapinamieli jotakin vastaan, jota ei oikeen kukaan tiedä, mitä vastaan. Osoitetaan vaikka mediaa, syyllistetään mediaa aivopesusta, "kiitos median, elämäni on näin onneton". Aina, kun sormi osoittaa mediaa, kavahdan hieman: minäkinhän olen mediaa silloin, kun kirjoitan lehteen! Suurissa valtamedioissakin työskentelee tavallisia ihmisiä. Heistä joku kirjoittaa yhtä, toinen toista. Yksi artikkeli haisee jotakin puoluetta nuoleskelevalta, toinen vääristelee selvästi historiaa, tahallaan, tai tahattomasti. Mutta mitä sitten? Teenkö jälleen tuosta seikasta syyn onnettomuuteeni? Huudanko keskustelupalstoilla sitä, miten tuo lehti on sen ja sen tahon maksettu rakkikoira? Voin valita, minkä arvon tuolle asialle elämässäni annan.

    Meillä Suomessa asiat ovat niin hyvin, että kaikki salaliitto-/aivopesuturinat lähinnä haukotuttavat. Politiikka haisee aina, ja media ei voi varmaan koskaan olla irrallinen politiikasta. Eikä maksavista asiakkaista. Se on elämää se.

    Media heijastelee sitä, mitä me olemme, mitä me haluamme. Ja me myös olemme media.
    Me aivopesemme toisiamme jatkuvasti: kasvatamme lapsiamme ja oppilaitamme johonkin suuntaan tarkoituksella, oiomme puolisoissamme olevia "vikoja".

    Mutta se pääpointtini on se, että oli vapaus yhteiskunnassa kuinka rajattu tai rajaton tahansa, ihmisen onni on hänen omissa käsissään. Näin karkeasti sanottuna.

    VastaaPoista
  3. (Sori ku en jaksanu oikolukea, on sitä kirjotusvirhettä het koko loppuviikon tarpeiksi.:D)

    VastaaPoista
  4. Tämä oli mielenkiintoinen bloggaus aina ajankohtaisesta kirjasta! Oletko lukenut Huxleyn Uutta uljasta maailmaa? Mielestäni se on oikeastaan pelottavampi ja totetuneempi dystopia, eli vaikka meitä ei olekaan pakotettu lammaslaumaksi, suurin osa ihmisistä juoksee siihen laumaan ihan tavallaan. Vaikuttaako se niiden ihmisten elämään, jotka päättävät olla juoksematta, on tietysti eri asia.

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.