Kokaiiniromaani (M. Agejev)


Elämäni oli kummallista. Kokiessani onnen tunnetta minun ei tarvinnut kuin ajatella sitä, että onni ei kestäisi kauan, niin se katosi. Onnen tunne ei kadonnut siksi, että tunteen aikaansaaneet ulkoiset olosuhteet olisivat muuttuneet, vaan siksi, että ne tulisivat väistämättä pian muuttumaan. Ja samalla hetkellä kun tiedostin tämän, onni katosi – ja onnen aikaansaaneet ulkoiset olosuhteet, jotka olivat yhä olemassa, alkoivat vain ärsyttää. Kun ajoimme puistosta takaisin valtatielle, halusin vain yhtä asiaa: päästä nopeasti takaisin kaupunkiin, nousta pois reestä ja maksaa kyydin.

Paluumatka oli kylmä ja ikävä.


Tämä kirja tarttui mukaani kirpputorilta. Joku paukapää oli vienyt kirpputorille kirjan, joka bookcrossing.com kirjankierrätyssivuston jäsenen toimesta oli tarroitettu LUE MINUT -tarroin ja kehotuksin, että kirjan löytäjä lukisi kirjan, ja laittaisi taas eteenpäin. 
Halusin palauttaa kirjan kiertoon, joten ostin sen. Nyt olenkin miettinyt monta päivää mahdollisimman hauska tapaa päästä siitä eroon. Miten varmistaa, että kirjan löytäisi joku, joka sen todella lukee ja laittaisi eteenpäin taas?

Mainio idea tämä bookcrossing, mistä en aiemmin ollut kuullutkaan. Nyt kun omat kirjapinot leviävät jo keittiön sivupöydille, tuo voisi olla hauska tapa päästä ylimääräisistä eroon. Vähän niin kuin pulloposti: kirjan matkaa ja sen lukijoiden terveisiä kun voi netissä seurata.
Käsissäni olevasta kirjasta oli edellinen merkintä kuuden vuoden takaa sen kuljettua Savukosken ja Tampereen kautta Ouluun. Viimeisin omistaja oli siis ehtinyt pantata opusta jo muutaman vuoden sänkynsä alla ennen kuin oli saanut laitettua sen eteenpäin; vietyä kirpputorille! 
EI NOIN!!


Vaan mainio kirja! Pohdituttavia ajatuksia ja kiehtovaa venäläisyyttä. 
Olen nyt muutaman päivän tarkastellut tunne-elämääni siltä kannalta, ovatko tunteemme kuin keinu, kuten Agejev väittää: keinahtaessamme plussain puolelle, hyveellisiin onnentunteisiin, seuraa keinahdusta vastaliike sinne toiselle puolelle negatiivisiin tunteisiin, "vanhaan Aatamiin".  Sattuipa juuri nuorten jääkiekon MM-kulta tulevan Suomelle. Seurasin mielenkiinnolla sen juhlintaa Agejevin "keinuteorian" valossa: kansallisylpeyden ja riemun rinnalla juhlijat kylpivät mitä suurimmassa määrin myös vahingonilossa. Ei positiivista tunnetta ilman vastapooliaan.
Kirjailija, jonka henkilöllisyys muuten on kiehtovasti hieman hämärän peitossa, perustelee keinuteoriansa uskottavasti. Käykääpä lukemassa, ja sanokaa, mitä ajattelette.

Oma arkikokemukseni ei sinänsä perin mielenkiintoista keinuteoriaa aivan täysin tue (paikalleen jäätyneen keinun liikkeistä tosin on vähän hankala sanoa ylipäänsä mitään), mutta mielenkiintoisen ajatuksen Agejev heittää! Ja heittää monia muitakin.
--

Nimi Kokaiiniromaani on hieman huono. Minuun se vetosi luettuani vähän aikaa sitten tuon perin vaikuttavan Nuoren addiktin omakuvan, mutta joku ei juuri nimen takia kirjaan ehkä tarttuisi. Kirja ei kuitenkaan ole oksennuksenhajuinen kuvaus päihde-elämästä. Se on syvä ja analyyttinen kertomus tapauksesta Vadim – josta vain tuli kokaiininkäyttäjä. Se on muistutus siitä, että se askel on helppo ottaa, mutta niin isoa harppausta takaisin ei ole, että se häivyttäisi tuon pienen askeleen aiheuttaman mutkan. Tuolle sivupolulle jää.
Kirja ei ole huumevalistustakaan. Kokaiini jää lopulta sivurooliin, se astuu kuvaan vasta aivan lopussa, aivan hetkeksi. Siksi nimeksi sopisi mielestäni paremmin jokin muu. Mikä, sitä en tiedä. 

Kirja oli tunteikas. Se oli realistinen ja rujokin, mutta – niin kuin ihmiselämässä on – siinä oli myös lunta, kuutamo, ja lämmittävä rekitalja. Vadim on karkea kuin nuori mies on; ei hän siedä kitinää, ei marinaa, ja sääliä kerjääville hän antaa potkun. Silti hän haluaisi rakastaa. Mutta miten sinä rakastat kädellä, joka osaa vain läimäytyksen? Miten sinä rakastat sanoilla, joita ei tule? Miten sinä avaat itsesi – vaikka haluaisit sen hänelle lahjana tehdä – kun se, mitä löydettäisiin – tiedät sen – ei ole kaunista eikä hyvää? Sieltä löytyisi synti ja häpeä. Ja sinulta kysyttäisiin: kadutko edes? Itsenikö tähden? kysyisit. En. Entä muiden tähden? En.
Joten sinä et avaa
ja aina 
sinä olet pohjimmiltasi yksin.


"
Ihmisen koko elämä, työ, teot, tahto, fyysinen ja älyllinen voima – kaikki tämä tuhlataan ja puristetaan tyhjiin vain siksi, että ihminen saisi aikaan jonkin tapahtuman, mutta ei tapahtuman itsensä takia, vaan ainoastaan jotta hän voisi kokea sen heijastuksen mielessään. Ja jos tähän vielä lisätään se, että ihminen pyrkii saamaan aikaan vain sellaisia tapahtumia, jotka hänen mieleensä heijastuessaan herättävät ilon ja onnen tunteita, niin paljastetaan koko mekanismi, joka ohjaa jokaisen ihmisen elämää, riippumatta siitä onko hän julma ja paha vai lempeä ja hyvä.--
Ymmärsin, että se ulkoinen tapahtuma, jonka toteutumisesta haaveilin, jonka eteen työskentelen ja tuhlaan koko elämäni enkä lopulta ehkä koskaan edes onnistu tavoitteessani – se on minulle niin tärkeä vain siksi, että se herättää mielessäni siihen heijastuessaan onnen tunteen. Ja jos, kuten vakuutuin, hyppysellinen kokaiinia kykenee herättämään elimistössäni saman onnen tunteen, mutta ennen kokemattoman voimakkaana, niin pakko saada aikaan ulkoisia tapahtumia katoaa, mistä seuraa, että näiden tavoitteitteni saavuttamiseen vaadittu työ, aika ja ponnistukset muuttuvat merkityksettömiksi ja turhiksi.
" (Lainausta en tavanomaiseen tapaani voinut kursivoida, sillä siinä on kirjailijan omia kursivointeja.)

Eipä tuon paremmin voisi selittää sitä, miksi huumeidenkäyttäjän ei tee mieli ottaa "itseään niskasta kiinni". Vain pieni nuuhkaisu, ja heillä on moninvertaisena se onni, minkä me unelmoimme saavuttavamme vielä joskus – kovalla työllä.
Heidän keinunsa tosin riuhtaisee takaisin aina asfaltin kautta, tuonne jonnekin hyvin kauas taakse; mutta keinauttaapa eteenkin jälleen – jonnekin kauas meidän etupuolellemme.

Mieluummin silti keinu jäässä, 
sanon minä.

3 kommenttia:

  1. Täällä on kirjastossa bookcrossing-hylly ja kirjasto on ainakin varmasti paikka, jossa käy lukuharrastajia. Ainakin itse sen monesti silmäilen läpi ja kerran sieltä olen kirjan ottanutkin ja palauttanut sitten lukemisen jälkeen takaisin.

    VastaaPoista
  2. Minusta on hauskempi ajatus, että kirjat vaihtuvat jossakin muualla kuin kirjastossa – missä muutenkin voi valita hyllystä minkä tahansa kirjan, kuka tahansa. En ehkä lähtisi harrastamaan bookcrossingia kirjastoon. Idea toteutuu mielestäni paremmin, jos kirjat löytyvät yllättävistä paikoista.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokin juna- tai linja-autoasema voisi kanssa olla hyvä vaihtoehto? Moni varmaan voi haluta jotakin luettavaa matkalle, niin asemille jätetyt kirjat voisivat kiinnostaakin löytäjiä. Varmaan keksit näitä jättöpaikkaideoita itsekin, mutta sanonpahan nyt silti, mitä tuli vielä mieleen. :)

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.