Lapsi 312 (Hans-Ulrich Horster)


Joissakin musiikkikappaleissa ja kirjoissa on sama tunnelma.
Ahmiessani Lapsi 312:a törmäsin jollakin Spotifyn valmiilla soittolistalla Lassi Valtosen kappaleeseen Sinun piti kävellä kanssani. Se jäi soimaan ensin kerran, ja sitten yhä uudestaan ja uudestaan – ja nyt ovat kirja ja kappale minulle kuin samaa teosta.

Luulin että päätimme yhdessä
muuttaa pois kaupungista. 
Katsoin sinua kiireessä
kun nostit valokuvat laatikosta.

Ensimmäisenä aamuna
kuulin puiden huminan
ja mietin kuinka kaukana 

on häly jota inhoan.

Sinun piti kävellä kanssani
illaksi palata luokseni
mutta vielä aamulla

odotan sua valveilla.

Herään itkuun aamulla
mutta sinä olet kateissa
tein kaiken kunnolla
ja pidin tavarat kaapissa.
 

Siis näinkö yksin sen
haaveen jonka piti olla yhteinen?
Kun työnnän vaunuja valossa
eksynyt vaikka olen pihassa.

Sinun piti kävellä kanssani
illaksi palata luokseni –
mutta vielä aamulla
odotan sua valveilla.
Sinun piti kävellä kanssani
illaksi palata luokseni
Siis miksi aamulla odotan sua valveilla
siis miksi aamulla odotan sua valveilla?


Tämä oli loistava kirja!! En muista, milloin olisin viimeksi tullut niin koukutetuksi ja sidotuksi. Enkä muista, milloin viimeksi olisin joutunut alentumaan kurkkaamaan loppuratkaisun, kun psyykeeni ja itsekurini ei enää kestänyt epätietoisuutta. (Tämän takia en lue dekkareita.:D)
Mutta vaikka jo tiesin miten kaikki päättyisi, luin silti jokaisen sivun.
 
Paras lukukokemus syntyy vailla suuria ennakko-oletuksia ja -odotuksia, ja siksi jätän juonen avaamisen pois. Lukeos!:)

6 kommenttia:

  1. Luettu on kirja, musiikkikappaletta en tuntenut ennestään. Mielenkiintoinen rinnastus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meinasin lähtä avaamaan lyriikoiden yhteyttä kirjaan, mutta aattelin jättää sen jokaisen oman mielikuvituksen varaan. Ite kuulen, sanottakoon nyt sen verran, laulussa Ursulan äänen, jonka rakastettu ei palaakaan niinku tämän piti, mutta joka kuitenkin päättää "tehdä kaiken kunnolla" hyvänä vaimoja miehelleen (jota ei rakasta), ja pitää "tavarat kaapissa", eli muistonsa ja menneisyytensä omana tietonaan. Uuden lapsen syntymäkään ei saa Ursulaa kokemaan oloaan kotosaksi omassa elämässään: "Kun työnnän vaunuja valossa
      eksynyt vaikka olen pihassa." Haikeana, ehkä hivenen katkeruudenkin sävyttämällä surumielisyydellä, vanhemmuudestaan kuitenkin myös onnellisena, hän kysyy: "näinkö yksin sen
      haaveen jonka piti olla yhteinen?"
      Ja herää itkuun aamuisin.

      Poista
    2. Se siitä jokaisen oman mielikuvituksen varaan jättämisestä.:DD

      Poista
  2. Olen lukenut kirjan joskus vuosia sitten, en enää muista muuta kuin että vaikuttava oli. Pitäisi ehkä ottaa joskus uudelleen luettavaksi, vaikka tuon vinkkaamasi musiikin kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos juoni on unohtunu ni ei muutaku uuestaan vaan!8)

      Poista
  3. Hei, sinulle on 10 kysymystä kirjabloggaajalle-haaste. Kysymykset löytyvät täältä http://kaikkeakirjasta.blogspot.fi/2014/01/10-kysymysta-kirjabloggaaja-vastaa.html

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.