Vanhus ja meri (Ernest Hemingway)


Here I go out to sea again
The sunshine fills my hair
And dreams hang in the air
Gulls in the sky and in my blue eyes
You know it feels unfair
There's magic everywhere

Look at me standing
Here on my own again
Up straight in the sunshine
No need to run and hide
It's a wonderful wonderful life
No need to laugh and cry
It's a wonderful wonderful life


The sun's in your eyes
The heat is in your hair
They seem to hate you because you're there
And I need a friend
Oh I need a friend to make me happy
Not stand here on my own

Look at me standing
Here on my own again
Up straight in the sunshine
No need to run and hide
It's a wonderful wonderful life
No need to laugh and cry
It's a wonderful wonderful life


Se, että Vanhus ja meri on niin tunnettu teos, pakottaa lukijan hyvin analyyttiseen rooliin. Tätä tarinaa erään urhean vanhuksen kalaretkestä ei voi lukea minä tahansa kalajuttuna, sillä kuka voisi unohtaa, että kannessa lukee Hemingway. – Hemingway, joka ampui itseään haulikolla naamaan. Hemingway, jonka liipaisinsormi oli sitä ennen tappanut valtavan määrän uljaita villieläimiä Afrikan tarunhohtoisilla safareilla aikana, jonka kaltaista eläinrunsautta ja tarunhohtoa ei tällä planeetalla tulla enää koskaan kokemaan. Hemingway,
jota ei voi olla näkemättä ihmisuroksena, jossa oli kokemusta ja karismaa kolmen lajitoverinsa edestä.

Vanhus ja meri on symbolinen tarina sinnikkyydestä ja periksiantamattomuudesta. Merkillepantavaa tarinassa on, huolimatta sen päähenkilön urheudesta ja elämänuskosta, tarinan pessiminen taustasävy: rehki, rehki, veren maku suussa: voit silti aina hävitä itsestäsi riippumattomista syistä.
Mutta kuitenkin: aina voit voittaa ja saavuttaa, kunhan sentään yrität, ja siksi on aina lähdettävä ja uskallettava seikkailuun.

Kirja muistuttaa paljon laulua, jonka tuohon ylle liitin. Alunperin brittiläisen Blackin kappaleen sanoissa toistellaan, että it's a wonderful, wonderful life, mutta laulajan äänessä on epävarmuutta, itselle todistelun sävyä, niin kuin on Hemingwayn luoman vanhuksen äänessä: onhan tässä toki puitteet kohdillaan... Mutta minä olen väsynyt 
to stand here on my own.

Vanhuksen sanoin: olisipa poika täällä.


Mitä antaa seikkailu, jolle lähdet yksin, tarina kysyy. Eikö kaikkein tärkeintä kuitenkin ole se, keiden kanssa kaiken jaamme?

2 kommenttia:

  1. Oi, osuvasti kiteytetty ja hyvä tuo vertaus lauluun. Menenkin tästä youtubeen kuuntelemaan sen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :)
      Näkyykö tuo upotettu video tuossa postauksen alussa? Biisi pitäs pystyä kuuntelemaan siitä. Ace of Basen versio on muuten myös kiva, jos sinne tuujuubiin asti vaivautuu ni kantsii melkeen kuunnella myös se. Ja Zuccheron. Viikonloppunahan ei voi ihmisellä olla muuta tekemistä ku ettiä uutta musiikkia.;)

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.