Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike (Tuomas Kyrö)


Miten määritetään se, milloin ikääntyneen ihmisen harkintakyky on alentunut niin paljon, että tämä ei voi enää päättää omista asioistaan? Lääkärin tekemällä kognitiivisen toimintakyvyn arvioinnilla? Kognitiivista toimintakykyä mittaavalla lomakekyselyllä, jolle on määritetty raja-arvot sanelemaan sen, minkä verran apua vanhus on velvollinen ja oikeutettu saamaan? 
Missä määrin lapsi tai muu läheinen voi rajoittaa ikääntyneen ihmisen itsemääräämisoikeutta? Mikä se on se päivä, kun valta yli oman elämän siirtyy muille, mikä se on, kun sen rajan piirtää? Mitä, jos olen sitä mieltä, että valta yli oman elämäni kuuluu minulle itselleni ihan loppuun saakka, niin kauan, kun se ei vaaranna muiden terveyttä tai turvallisuutta (poikkeuksena siis esimerkiksi ajokorttiasia).

Mielensäpahoittaja ei ollutkaan niin kevyt ja tyhjänpäiväinen kuin odotin. Itseasiassa se nosti esille hyvin tärkeän teeman: ikääntyvän ihmisen itsemääräämisoikeuden. Teema koskettaa meistä jokaista ennen pitkää, kun tulee se aika, että vanhempiemme toiminta alkaa huolettaa meitä, ja viimeistään sitten, kun alamme itse herättää huolta ympäristössämme. Lääkkeet jäävät ottamatta, laskut hoitamatta, ja jonakin päivänä se jää sitten päälle se hella, ja siinä palaa naapurin rouva ja tämän ystävätär. Itse selviämme, sillä jalat toimivat kyllä vielä.

Toivottavasti ehdin tehdä sellaisen työuran, että minulla on rahallisesti varaa itse valita, kenen käsiin peräänkatsomiseni sitten joskus suon. Toivottavasti minun oikeuteni omiin valintoihin mahdollistetaan mahdollisimman pitkään.  Jos ei toimintani aivan kaikkien silmissä täysipäiseltä vaikuttaisikaan, kenen on ongelma: hänen, vai minun? Minä varmasti nautin olemisestani hieman höppänänä mutta vapaana ja itsenäisenä enemmän kuin sidottuna ja kaikessa toimissani kontrolloituna.


Ja arvatkaa mitä. Alive Inside -dokumentti, joka kertoo mielimusiikin käytöstä Alzheimer-potilaiden hoidossa, on tullut kauppoihin tässä kuussa! Tällä hetkellä loppuunmyytyä DVD:tä voi tilata ainakin Amazonin kautta, ne toimitetaan, jahka tavaraa taas saa.
Laitoksessa elävällä vanhuksella on oikeus omaan mielimusiikkiinsa. Oma musiikki on väline vanhuksen säilyttää identiteettinsä ja ylläpitää omaelämäkerrallisia muistoja. Laitokseen joutumisessa on suuri riski masennus- ja ahdistuneisuusoireilun ilmenemiselle, mitä mielimusiikinkuuntelun mahdollistaminen ehkäisee. Sillä on tutkitusta kognitiivista ja motoristakin heikentymistä hidastava ja mielialaa kohottava vaikutus, sen lisäksi, että se helpottaa hoitotilanteita ja tämän myötä vähentää hoitajien kokemusta työnsä kuormittavuudesta (esim. Särkämö, Laitinen, Numminen, Tervaniemi, Kurki & Rantanen, 2011; Sung, Chang & Lee, 2010). Yle Strada haastaa parhaillaan ihmisiä musiikin tarjoamiseen muistisairaille #lupavälittää ja #hyväteko -kampanjoillaan. Kampanjat haastavat ihmisiä vierailemaan muistisairaiden ihmisten luona, laulamaan näille, ja kokemaan itse, mikä merkitys ja vaikutus musiikilla muistisairaiden kanssa työskenneltäessä on, ja millaisen potentiaalin musiikki vanhustenhuollon työvälineenä omaa. 
"There is no pill that does that", kuten em. dokumentissa sanotaan.


Mutta joo. Me vanhenemme ja se se on yhteiskunnalle kallista lystiä jos joku. Kaiken hyvän lisäksi hoitohenkilökunta eläköityy kiihtyvää vauhtia hoidettavaksi hekin. Olen samaa mieltä kuin THL:n tutkimusprofessori Harriet Finne-Soveri taannoisessa hesarin vieraskynäkirjoituksessaan, ja ehkä Tuomas Kyrökin: ikääntyneiden kotona asumista on tuettava.

Sanotaan vielä lopuksi, kun hieman sivupoluilla käytiin, että Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike on hyvä kirja!
:D

2 kommenttia:

  1. Sivupolkuasi oli mielenkiintoista seurata, kirjoitit tärkeää asiaa. Tämä kirja ei tosiaan ole pelkästään kevyt ja hauska, vakava pohjavire pistää miettimään. Totta, hyvä kirja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella hyvä, että Kyrö laittaa ihmisiä miettimään omaa suhtautumistaan ikääntymiseen. Mielensäpahottaja tarjoaa oivalluksia, joista voi olla hyötyä, ku pitää miettiä, miten kohdella vaikkapa omia ikääntyviä vanhempiaan.

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.