He eivät tiedä mitä tekevät (Jussi Valtonen)


 Kiitos, joulupukki!

Tämä kirja nosti esille sellaisen kattauksen kysymyksiä omien kiinnostuksenkohteideni piiristä, että en voinut olla pitämättä. Ja tämä kirja täytti täydellisesti sen, mikä minun mielestäni on kirjan tärkein tehtävä: avata uusia näkökulmia.


Monia ajankohtaisia, kenties kuolemattomiakin kysymyksiä. Mutta niin kuin hyvä ajatteluttaja tekee, Valtonen ei tullut kertomaan, miten asiat ovat, vaan muistuttamaan siitä, että välillä on hyvä tiedostaa, miten vähän tiedämme, ja mitä vaaroja tietämättömyyden tietämättömyydestä voi aiheutua.
Siitä, että monissa asioissa asian kaikkia puolia on lähes mahdotonta nähdä. Että se koko totuus, jonka niin mielellämme kuvittelemme monissakin asioissa käsittävämme, voi olla meiltä vielä hyvin kaukana, ellei jopa ihmisyksilön ymmärryksen ja käsityskyvyn tavoittamattomissa.

Kuka meistä voi tietää, mikä vaikutus avioliittokäsitteen tarkoituksen muuttamisella yhteiskunnassamme tulee olemaan? Kuka meistä voi tietää, onko Tertulle parempi mennä päivähoitoon kaksi- vai kolmevuotiaana? Kuka meistä voi tietää, onko se parempi vai huonompi, nykyiseen tilanteeseen verrattuna, että Hailuotoon rakennetaan siltayhteys? Parempi, huonompi? Kenen kannalta? Kuka meistä voi tietää, mitä kaikkea hyvää, ja mitä kaikkea pahaa, kenelle, ja kenen kannalta katsottuna, seuraa transatlanttisen kauppa- ja investointikumppanuussopimuksen hyväksymisestä? Jos katsomme asiaa omasta näkökulmastamme, onko kantamme sama, kuin jos katsomme sitä yhdysvalalaisen maanviljelijän, tai kansainvälisen pankin johtajan kannalta? Kenen etu on toisen etua tärkeämpi? Onko yhteistä etua kaikissa asioissa olemassa? 
Onko eettisesti oikein huutaa kurkku suorana puoltaen jotakin, mikä kenties katkaisee jonkun toisen kaulan, mutta pelastaa oman nahkamme?

Kirjan nimi tuo väistämättä mieleeni Luukkaan evankeliumin kohdan, missä Jeesus pyytää armahdusta ihmisille näiden pahoista teoista, sillä nämä eivät Jeesuksen mukaan tiedä , mitä tekevät, ja minkä voidaan Jeesuksen mukaan katsoa olevan ”syyntakeisuutta alentava seikka”.

Tuota armahtavaisuutta voisi soveltaa niin usein ymmärtämään pyrkimättömässä ja syyllistävässä kanssakäymisessä ihmisten välillä. Kun joku ihminen toimii meidän nähdäksemme väärin, voisimme yrittää nähdä sen ajatusketjun, jonka mukaan hän toimii, jonka mukaan hänen toimintansa on hänen käsityksensä mukaan oikein ja eettistä. Minä uskon, että useimmat minun silmiini "pahat" tai epäeettiset teot on tehty hyvässä tarkoituksessa. Tekijä ei kenties ole nähnyt asian kaikkia puolia, tai sitten se olen minä, joka en näe, ja mitä varmimmin meistä kumpikaan ei täysin ymmärrä.

Missä määrin olemme vastuussa sanoistamme ja teoistamme, jotka olemme tehneet vajaavaisin tiedoin ja näin ollen vajaassa ymmärryksessä (eli kaikki, mitä teemme)? Se on kiinnostava kysymys.
Joskus jossakin keskustelussa voi tulla halu sanoa Pertille, sokealle päällepäsmärille, että oletkos jo hiljaa, sinulla ei ole tähän asiaan oikeutta edes ottaa kantaa, kun et tiedä koko asiasta mitään. Pertin mielestä hänellä on kaikki oikeus mielipiteeseensä, ja kaikki oikeus sanoa se ääneen. Myös keskusteluun osallistuvan Sirpan mielestä kaikkia mielipiteitä on kuunneltava, jokaisen mielipide on yhtä tärkeä.
Näinkö on aina, kirja kysyy,
eikä kerro.



Minua miellytti suuresti se, että Valtonen halusi kirjan lopussa vielä nostaa esille Alinan valaistumisen sen suhteen, mikä elämässä lopulta on olennaista. Tapahtui mitä tapahtui, se on minun vallassani, mihin katseeni käännän: omaan sisimpääni, siihen katkeraan ääneen, joka katuu, syyllistää, analysoi, suree, ja jälleen syyllistää kaikesta tuosta negatiivisesta ajattelusta, vai suuntaanko tarkkaavaisuuteni sittenkin ulospäin, aistimaan tätä hetkeä, jossa ruumiini ja sieluni tällä hetkellä kelluu, ja jonka yläpuolella, kirkkaalla aamuisella talvitaivaalla leijuvat tunteet kuin kumpupilvet, leijuvat kohti, ja ylitse, eivätkä ne minua enää koskaan satuta.

Harmikseni en löydä tutkimusta, jonka muistan joskus lukeneeni. Sen mukaan se, mikä osuus ihmisen ajatuksista suuntautui tähän hetkeen ja tulevaisuuteen, korreloi ihmisen psyykkisen hyvinvoinnin kanssa positiivisesti: mitä enemmän nykyhetkeen ja tulevaan liittyviä ajatuksia, sitä paremmin psyykkisesti voi, ja mitä enemmän katse oli taaksepäin, sitä huonommin voi.
Jos joku tuollaisen tutkimuksen muistaa nähneensä, ja sen löytää, voisi linkata.

Vielä kaksi tärkeää Valtosen "opetusta" on nostettava, niiden lukuisten teesien joukosta, joita kirja sivuaa. Ensinnäkin: puhu. Ja sanallista puhuessasi asiasi niin, että tulet ymmärretyksi. Toinen tapa kommunikoida on puhua rivien väleillä. Onko kumma, jos silloin tulee väärinymmärryksiä ja joudut kokemaan tulleesi laiminlyödyksi – ethän todella kertonut, mitä haluat tai mitä ajattelet.

Ja toiseksi: että keskustelua on monenlaista, se ei aina ole hyvää. Mutta keskustelu, jossa molemmilla osapuolilla on kuulevat korvat – se ravitsee ja rakentaa

aina.


Mukavia välipäiviä! Tämä kirja kannattaa lukea, jolla aikaa on, ja nythän sitä on. :)




5 kommenttia:

  1. Minä olen kirjassa vasta puolivälissä, mutta jo nyt tiedän tämän jättävän paljon käsiteltäviä ajatuksia. Erityisesti minua on tähän mennessä kiehtonut (kai ammatistani johtuen) virtuaalisen ja todellisen elämän sekoittuminen monella tasolla - eikä vähiten vaikuttamisen mekanismien muutoksessa. Kenen on vastuu? Vastaanottajan, välittäjän vai viestijän? Erittäin ajankohtaisia kysymyksiä, vaikkei teknologia ihan vielä (?) olekaan täysin kirjan maailman tasolla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä. Huolestumaan laittaa, kun noita miettii.
      Onneksi meillä kuitenki toistaiseksi on vielä valta yli omien ajatustemme ja tunteidemme, ja voin valita olla olematta huolissani.;) Come what may – kohta me kuitenki kuollaan alta pois.:D

      Poista
    2. Heh, tuohon minun kai äitinä pitäisi sanoa : "Niin, mutta entäs lapset?" Vaikka näyttää siltä, että uudella sukupolvella on myös erilaiset valmiudet pärjätä kuin tällaisilla puolifossiileilla (ja tarkoitan siis itseäni... sinäkin taidat olla aikalailla enemmän digipolvea kuin minä ;-)

      Poista
    3. Lähetään luottamaan siihen, että luonto kyllä hoitaa ihmislajin planeetalta pois kun homma menee liian mahottomaksi uusien polvien enää selvitä.:DD

      Poista
    4. Pitäsköhän mun perustaa joku auttava puhelin! Ongelma ku ongelma, ni vastaan että "kuolema korjaa". :D

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.