Sieppari ruispellossa (J. D. Salinger)



Tästä kirjasta pidin kyllä todella! Hyvin persoonallinen, tunteella elävä, jossakin määrin aggressiivinen, menneisyydessään haavoitettu, tarkkanäköinen ja kriittinen nuorukainen, kirjan päähenkilö Holden, sai kaiken myötätuntoni ja veljellisen rakkauteni. 

Aluksi Holden toi räävittömyydellään mieleeni nuoren Charles Bukowskin, mutta Salingerin purskautettua kirjansa päähenkilön pariin kertaan lohduttomaan itkuun, huomasin, että poika on aivan muuta. Hän ei "perseile" siksi, että se olisi hauskaa tai että muut ansaitsisivat sen, vaan siksi, että mikään ei tunnu hyvältä, ei tunnu hyvältä ryhtyä mihinkään järkevään. Parasta olisi, kun voisi vain lähteä, voisi vain hemmetti vie ottaa ja lähteä.
Muistan nuo samat tunteet aivan elävästi.


Nuorukainen kapinoi minkä ehtii, mutta pojan herkkyys ja inhimillisyys näyttäytyy tämän suhteessa omiin sisaruksiinsa. Tuo rakkaus on hyvin kaunista, ja taitaa olla niin, että Holden alkaa itsekin huomata, että hänen elämänsä onni voi löytyä aivan läheltä, perheen sisäisestä rakkaudesta.

Vielä kun joku kertoisi pojalle, että rakasta nyt, poika hyvä, ensin itseäsi
ja sen myötä kaikki hyvä sinulle annetaan.

3 kommenttia:

  1. Napakka arvio, ei sanaakaan turhaa, ja silti onnistuit liikuttamaan. Tätä kirjaa en ole lukenut, mutta nyt haluan. Kiitos! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos mukavasta palautteesta! :) :) Uskon, et sääki tykkäät tosta.

      Poista
  2. Ei kirjaa turhaan klassikoksi sanota! Jokainen kappale oli kirjoitettu eri tavalla ja pojan elämästä kerrotaan varsin moderniin tyyliin. Nunnat junassa (vai bussissa) oli varsin koominen kohtaus! Pitäisi lukea toiseen kertaan!

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.