Ihmepoika (Elias Koskimies)

Saat hetken onnea, mutta et ilmaiseksi. Sinä maksat siitä joutumalla elämään tuon hyvän muistosi kanssa. 
Ja sitten ovat vielä ne huonot hetken
ja niiden muisto.

Ja sinä kärsit.

Aina siihen saakka, kunnes joku kertoo sinulle,
että sinulla on lupa jättää se kaikki.


Anna jo olla. Katsele ympärillesi. Kaikki on hyvin.
 

 
Koskimiehen omaelämäkerrallinen romaani kertoo pienessä kylässä kasvavan nelitoistavuotiaan yhdestä kesästä. Sen kerronta on musikaalistesti rytmitettyä ja melodista ja sen surullisia teemoja käsittelevä tarina kelluu veijarimaisessa huumorissa, joka aika ajoin rikkoo pinnan lennättäen vettä aina naurunkyyneliksi saakka

muistuttaen lukijaa siitä, että se, onko jokin surullista vai  hauskaa riippuu täysin siitä, millaisena tarinana sen kerromme itsellemme ja muille.
Että kaikki elämämme tapahtumat ohjaamme elokuviksi, joiden käsikirjoitus pohjaa vain löyhästi tositapahtumiin. Että tunnelmaa määrittävän taustamusiikin sävellämme jälkikäteen, ja elokuvan opetuksen kirjoitamme viimeisistä viimeisenä,
nojaten kaikkeen siihen, mitä olemme tarinaan jälkeenpäin lisänneet.


Ihmepojan tarina on surullinen. Mutta siihen sävelletty musiikki on sirkusmusiikkia.


Isän kuolema, hyväksynnän hakeminen oman surunsa kanssa riutuvalta äidiltä, oman paikan etsiminen jatkuvassa muutoksessa olevassa neljätoistavuotiaiden ihmissuhdemetelissä. Erilaisuus. Mitä muut ajattelevat. Ja mihin saakka sillä on merkitystä. Unelmiini? Ei varmasti.

Kirja vertautui väistämättä juuri lukemani Sieppari ruispellossa -romaaniin, jossa siinäkin nuori poika etsii pääsyä ulos kuvioistaan. Koskimiehen kirjan päähenkilö käyttäytyy kuitenkin, toisin kuin Sieppari ruispellossa -kirjan päähenkilö, hyvin kiltisti ja mukautuvasti. Niin kiltisti ja mukautuvasti, että tekee kipeää.

Kun ei kelpaa kuitenkaan.





















Kirjaan löyhästi assosioitunut musiikkikappale: 
Nina Nesbitt: Hold you.



8 kommenttia:

  1. Hyvä bloggaus, Juhani! :) Itselleni tämä nousi yhdeksi hienoimmista lukukokemuksista viime vuonna, jotenkin pääsin niin tähän tarinaan sisään. Oli sellainen ahmimiskirja, että luki parilta istumalta eikä malttanut lopettaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!:) Mulla meni samalla tavalla: luin kirjan kahelta istumalta. Koskimies ite totes Oulun kaupunginkirjastolla kirjan teosta kertoessaan, että alkuperänen kässäri oli yli 300 sivunen, mutta kustannustoimittajan kanssa oli karsittu paljo pois. Hyvä niin, nyt tuon jaksaa lukea nuorempiki lukija. Eikä tuossa ollu mitään ylimäärästä.
      Hyvä kirja.

      Poista
  2. Kyllä niin tykkään näistä sun kuvistasi.

    Mutta niin, Ihmepoika on hieno ja kiltti ja mukautuva. Itse pidin paljon, jotenkin Koskimies itse heijastui tarinaan tosi vahvasti kun kirjamessuilla kirjailijan tapasin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kyllä tossa on oma tarina ja persoona laitettu rohkeesti peliin.:) (Mukava ku tykkäät kuvista! Niitä on hauska värkkäillä.:))

      Poista
  3. Kyllä, sirkusmusiikkia! :)
    Ihmepoika on hieno kirja, kaikilta kanteilta katsottuna. Sivumäärä on tosiaan ihanteellinen siinä mielessä, että arempikin lukija ehkä tulee tarttuneeksi siihen helpommin. Minä luin sen jo toiseen kertaan :)

    VastaaPoista
  4. Ihmepoika kiinnosteli jo kustantajan katalogissa, mutta niin se vain on vielä lukematta...

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.