Kesäinen illuusioni (Karoliina Timonen)



Karoliina Timosen Kesäinen illuusioni kirja tarttui mukaani kirjaston uutuushyllystä pelkästään tekijän nimen perusteella. Olen törmäillyt nimeen sosiaalisessa mediassa, ja halusin selvittää, mitä hän kirjoittaa. Takakannen perusteella kirja ei olisi mukaani lähtenyt. Kevyttä "nää nainen ja mies tykkäis toisistaan mutta sit on täs kaikkia hankaluuksiaki niinku kaikil on ja sillain tää kirja ois tosi mielenkiintonen ja tuntus lukijasta sillai omakohtaselta ja siis jopa terapeuttiselta"–kauraa ei tule juuri luettua, ja olisin kategorisoinut kirjan takakantensa, kantensa ja nimensä perusteella helposti tähän ryhmään.

Tästä kirjasta pidin kuitenkin todella paljon. Siihen oli miljöön ja luonnonuskonnoista muistuttavan mystiikan avulla saatu jotakin perin suomalaista ja kauniin runollista, ja siihen oli punottu helposti kiinnostuksen sitova juoni, joka huolehti siitä, että kirja oli hyvin nopeasti luettu ja tuli viihdyttävänä pidetyksi.

Kirjassa avioeroa punnitseva nainen tunnustelee sitä, mitä hän elämältään haluaa, ja etsii statustaan naimisissa olevan naisen ja eronneen, vapaan naisen, välillä.
Saako pettää, jos on jo eroamassa? Onko "olla eroamassa" sama asia, kuin olla eronnut? Mihin saakka voi mennä, jotta säilyy vielä mahdollisuus palata?
Tuttu ja turvallinen vastaan uusi ja jännittävä.

Mitä minä haluan, Kenet minä tahdon?

Kuinka minä voisin siitä selvän saada kun voin käydä vain yhtä tietä
enkä muista tiedä.

Onko tämä kaikki oikkua vain?



Kuka oikeastaan olin, kun vastasin vain itselleni, vain omiin odotuksiini? Paljastuiko ihmisen sisin yksin ollessa – vai tuliko totuus esiin nimenomaan suhteessa muihin, reaktiona heihin, vastauksena heidän odotuksiinsa ja luomiinsa mielikuviin?


   »Tämä se on elämää», Mikael sanoi nautiskellen ja katsoi järvelle. »Olisi meidänkin pitänyt hankkia oma mökki.»
   Minäkin katsoin vettä, siristelin silmiäni. »Niin, no. Toisaalta ollaan aina saatu käyttää vanhempiesi kesäpaikkaa.»
   Mutta ei se ole sama, kun se ei ole oma», Mikael väitti.
   »Mutta sitten me oltaisiin aina vain kökötetty mökillä vaikka oikeasti tykätään matkustaa ja nähdä uusia paikkoja», vänkäin vielä mutta sitten hiljennyin. Miksi emme voineet koskaan olla pienistäkään asioista samaa mieltä? Oikeastaan minä olin aina ollut äänekkäämmin oman mökin hankkimisen kannalla, mutta nyt kun mikael puhui siitä, piti minun jostai systä väittää vastaan. Olimme aina tehneet tätä. Ja joskus mietin, että se oli ihan hyväkin. Tulipa ainakin punnittua mielipiteet tarkkaan, kun joku väitti vastaan. Mutta oli se myös raskasta.
   »No joo, olisihan se ollut ihana», myönsin siksi säyseästi. Halusin lempeän tunnelman jatkuvan. »Vaikka joku mummonmökki Uudeltamaalta, ettei olisi ollut liian pitkä matka kotoa.»
   »Ei, kyllä mökin pitää ehdottomasti olla meren tai järven rannalla. Eikä meillä olisi ollut varaa rantamökkiin Etelä-Suomesta», Mikael sanoi.




(Kuvan ympärillä olevat kursivoidut pätkät ovat lainausta kirjasta. )

2 kommenttia:

  1. Mukavaa, että pidit tästä. Minunkin mielestäni kirjassa on hienoja luontokuvauksia pyhäläisen laulusta öiseen metsään. Jotenkin samalla kertaa viihdyttävä ja tiheä ja sitten kuitenkin avara, mystinen ja metsäinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuosta pyhäläisen laulusta muistukin, että kirjassa oli käytetty joitaki vähän erikoisempia sanoja todella toimivasti. Se oli hyvä mauste! Joku sana saatto olla kirjailijan itsensä keksimäki, en muista sanaa enää, enkä lukiessani tarkistanu, onko kys. sana jo olemassa. Joku kiva sana se kuitenki oli.:D

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.