Teleny (Oscar Wilde)

Kröhöm. 

Köh köh.
köhhöhhöh.






Äiti, älä lue tätä (kirjaa), lue vaikka Dorian Grayn muotokuva
kirjoitan siitä myöhemmin.







Teleny on vuonna 1893 ilmestynyt kahden miehen rakkaustarina.
Julkea keskisormennäyttö tekopyhyydelle,
tuhahdus kristilliselle siveydelle,
pornoa
ja ihmisoikeuksien ja onnen filosofiaa.

Täysin ansiotta ei Wilde tuolloin saanut vankilatuomiotaan "kansakunnan nuorison turmelemisesta"
ja hänestä sanotaan tulleen aikansa pilkatuin julkisuudenhenkilö.

Mutta historia kiittää heitä, jotka puhuivat siitäkin, mitä kaikki eivät halunneet kuulla.


Kirjan omaan aikaansa suhteutettuna hämmentävän yksityiskohtaisten hetero- ja homoaktikuvausten lomassa kirjassa on – sille, jolla verta vielä riittää myös yläpäähän – hyvää pohdintaa seksuaalisten tarpeiden tyydyttämisen luvallisuudesta "uskonto"-nimisten pilvien alla, homoseksuaalisuuden olemuksesta ja homoseksuaalina olemisesta, mutta myös yleensäkin toimivan ja tyydyttävän sukupuolielämän merkityksestä parisuhteelle ja yksilön hyvinvoinnille, sekä ennenkaikkea yksilön vapaudesta elää valitsemallaan tavalla, jos elämäntapaa vastaan ei voida löytää eettisesti kestäviä vasta-argumentteja.


Käsityksiä sukupuolielämän toimivuuden vaikutuksista yksilön hyvinvointiin ja sukupuolielämän merkittävyydestä parisuhteen toimivuuden osatekijänä lienee yhtä monia kuin on parisuhteitakin, mutta itse kunkin lienee aika ajoin hyvä suoda ajatus sille, olisiko meidän suhteessamme tehtävissä sillä saralla jotakin,
jotakin, joka voisi parantaa osapuolten hyvinvointia suhteessa. Tähän pohdintaan Wilden kirja voi toimia pontimena. Haluanko häntä, jota sanon haluavani? Miten piristää uhkaamatta pitkän parisuhteen vakautta? Puhummeko me? ... Pitäisikö meidän?


   – Mutta aivan äskenhän sinä kuitenkin sanoit, että olisit halunnut koko maailman tietävän rakkaudestasi pianistiin.
   – Totta kyllä, enkä yritä kieltää sitä; mutta oletko sinä koskaan ymmärtänyt ihmissydämen ristiriitaisuuksia?
   – Etkö sinä sitä paitsi pitänyt miesrakkautta rikoksena?
   – En – olinko muka aiheuttanut sillä yhteiskunnalle jotain vahinkoa?
   – No miksi sitten olit niin kauhuissasi?
  – Kerran eräs hieno rouva kysyi vastaanottopäivänään pieneltä pojalta – kolmivuotiaalta sokeltelijalta – missä tämän isi oli.


   "Huoneessaan", poika vastasi. "Mitä hän mahtaa tehdä?" äiti kysyi epäviisaasti.
  "Hän pieree", vekara vastasi viattomasti heleällä diskantillaan, joka hyvin kantoi jokaiseen huoneessa olevan korviin.
   Voitko kuvitella vaimon tunteita, kun hänen miehensä muutaman hetken päästä astui huoneeseen? Miesparka kertoi minulle, että hän melkein piti itseään merkittynä miehenä, kun hänen punasteleva vaimonsa kertoi hänelle hänen lapsensa tahdittomuudesta. Mutta oliko hän syyllistynyt rikokseen?


Oliko mies syyllistynyt rikokseen?

Ei. Mutta häpeän hän otti silti kantaakseen. - Kuten ottavat niin monet niin moninaisten asioiden tähden, aivan turhaan! Aivan mitättömien asioiden tähden, ja mikä merkillisintä, sellaisten asioiden tähden, jotka tuottavat häpeäjän itsensä elämään pelkästään iloa ja onnea, eivätkä tuota yhdellekään muulle ihmiselle todellista harmia, jos sallitaan lukea pois loukattu tekopyhyys.


Häpeä on aina valinta. Harvoin tietoinen, mutta sellaiseksi sen voi tehdä: opetella kieltäytymään nielemästä sitä itseensä ulkopäin annettuna.




Onni oli tuudittanut omantuntoni tyyneen rauhaan; sitä paitsi minut oli rauhoittanut Briancourtin illanistujaisissa oppimani seikka, etten ollut madonsyömän yhteiskuntamme ainoa jäsen, joka rakasti Sokrateen tapaan, ja että oli mitä älykkäimpiä, ystävällismielisimpiä ja esteettisiltä tunteiltaan puhtaimpia miehiä, jotka olivan samanlaisia kuin minä. Emme me niinkään pelkää helvetin tuskia kuin sitä, että saamme siellä alhaalla joutua arvottomaan seuraan.



Jos joku on joskus noussut häpeän yläpuolelle, niin Wilde teoksillaan 1800-luvun lopun Lontoossa. Okei: aktikohtaukset olisivat voineet olla vähemmänkin pornoa, 
mutta teos on sellaisen kyselemättömyyden, rohkeuden ja häpeilemättömyyden ilmentymä,

että vau!






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.